Maalaishiiri kaupunkiloukussa
Jostakin se ajatus taas hiipii mieleen. Vaikka Helsingin kaduilla on ihana sulautua tasaiseen ihmismassaan, maaseudulla saa olla yksin keskellä hiljaisuutta. Löydän itseni jälleen ihmettelemästä, miksi en kuuntele pientä ääntä pääni sisälle ja muuta takaisin maalle. Olen ollut poissa yli kymmenen vuotta. Muutin 16-vuotiaana Kylmäkoskelta lukioon Tampereelle ja vietin siellä ehkäpä kolme onnellisinta vuotta elämästäni. Tampereelta ajauduin Jyväskylään kitumaan suunnilleen viideksi vuodeksi, minkä jälkeen tajusin pelastaa itseni muuttamalla Helsinkiin. Ihan vaan kokeilemaan, josko se “iso kaupunki” olisi sittenkin ihan kiva paikka asua. Onhan tämä, mutta kun on olemassa se kuuluisa mutta.
Aina tasaisin väliajoin, kun vierailen maalla, koen niin suurta yhteenkuuluvuutta lapsuuden maisemieni kanssa, että paluu kaupunkiin sattuu fyysisesti. Kaupungissa ei ole mikään niin sanotusti vialla, mutta maalla asiat vaan tuntuvat olevan paremmin. Siellä ei ole koko ajan saatavilla ja häirittävissä. Erakoituminen on paheeni, josta en edes tahdo eroon. Saan edelleen hurjaa tyydytystä siitä, että voin viettää kokonaisen päivän yksin kotona. Ihan vain itseni kanssa omassa seurassani.
Jo se, että on aivan eri asia syödä aamiaiseksi kaurapuuroa kerrostaloasunnossa kuin omakotitalon keittiössä, on outoa. Sama ruoka, sama huone. Tunnetila vaan on aivan eri. Kaupungissa aamulenkki hoidetaan väkisin pois alta, mutta maalla heräämistä ja lenkkihetkeä suorastaan odottaa. Illalla tekisi vielä mieli lähteä toiselle lenkille, sillä se tuplaa hyvän fiiliksen. Maalla eläminen ei ole sikahintaista ja voi silti asua siellä, missä tahtoo. Tämän sanon siksi, että tiedän kyllä, miten asuntojen vuokrahinnat laskevat, jos suostuu asumaan kauempana keskustasta tai toisella asuinalueella. Vaikka kaupunkiasunnossa on hyvä äänieristys, tieto siitä, että joku nojaa kanssasi samaan seinään vain muutaman kymmenen senttimetrin etäisyydellä, tosin toisella puolella seinää, on jotenkin omituinen. Omakotitaloa arvostaa, kun ei enää asu sellaisessa.
Toivon todella, että tämä olo katoaa ajan myötä, sillä pään sisällä huutavia ääniä on raskasta vastustaa. Ärsytys Jyväskylää kohtaan laimeni vuosien varrella, mutta sieltä oli silti pakko muuttaa lopulta pois. Saa nähdä, ottaako tämä uudempi päänsisäinen ääni ylivallan vai tunnenko jossakin vaiheessa kuuluvani kaupunkiin ja osaksi sen sykettä. Tuskin tekään enää jaksatte lukea pohdintaa aiheesta seitsemättä vuotta. ;)
Summer
I feel you, maaseudun mullat ne on tiukasti täälläkin varpaanväleissä :) Kotiseuduilla tuntee aina oikeasti olevansa kotona.
MouMou
Aamen tälle. Niitä multia ei niin vaan karisteta. :)
Jenny
Sinäpä sen sanoit. Monet kaverini katsovat kieroon kun ilmoitan, että heti kun löytyy mies niin muutan vähintään 5-10 kilometrin päähän kaupungista omakotitaloon. Onhan se kiva asua palveluiden lähellä ja tapahtumien keskellä, mutta ihanampaa on olla omassa rauhassa ja etsiä uusia lenkkipolkuja pelkäämättä, että astuu keskelle jotain laitakaupungin nistikeskittymää. Ja omakotitalon pitää nimenomaan olla omakotitalo, jonka pihalla voi pyörittää hulahulavannetta alasti ilman, että kukaan soittaa poliiseille. Kaupungissa on hyvä olla, mutta maalla on vaan parempi.
MouMou
AIVAN! Ei sillä, että kotona tuli aina otettua välillä alasti aurinkoa pihalla! :D
Jenni
Tiedän tunteen. Mutta aina silloin koitan ajatella kaupungin hyviä puolia. Kavereille pääsee bussilla, joten parin viinilasillisen jälkeen ei ole pakko jäädä yöksi tai tilata taksia. Töihin mennessä voi aamukoomata bussissa (tosin autolla olisit jo perillä). Parhaassa tapauksessa kuntokeskus on viereisessä korttelissa. Voisin asua kaupungissa, jos saisin oman naapureista eristetyn alueen. Ahdistaa vetää verhot kiinni iltaisin, ettei kukaan näe sisälle ja laittaa parvekkeelle mennessä vaatteet päälle.
Jos vain sinne maalle saisi kaikki kaverit ja työpaikan, niin lähtisin heti. Vaikka sanotaan, ettei missään voi tuntea sellaista yksinäisyyttä kuin suurkaupungissa, niin sitä, että olen kotonani oikeasti yksin (siihen ei kuulu naapurin äänet). Kaipaan myös sitä, että kaduilla törmään tuttuihin naamoihin.
Minun kompromissini taitaa olla joku kehyskunta. Pikkukaupungin reunamille ja iso tontti, jotta naapurit eivät pääse pihalle ja saa juoksennella alasti saunaan.Ulkosauna sen olla pitää!
MouMou
“Jos vain sinne maalle saisi kaikki kaverit ja työpaikan, niin lähtisin heti.”
Niinpä! Tuo taitaa olla minun suurin muttani. :)
Nanda
Kyllä jaksan kuunnella! Olen näet ihan samaa mieltä. Maalle on jatkuva kaipuu, vaikka sieltä aikanaan niin kiihkeästi halusi pois suuren kaupungin (Tampere & Turku) sykkeeseen. Omakotitaloasumisessa ja omassa rauhassa on vain niin paljon hyviä puolia, varsinkin jos nauttii yksinäisyydestä. Ehkä tämä kaikki on vain ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen- syndroomaa…? ^^
MouMou
Voi hyvinkin olla kyseinen syndrooma! Mun kohdalla se on enemmän sääntö kuin poikkeus. :)
Anni
Voin täysin samaistua tähän.. :) Kotipaikkakunta on aina se ykkönen. Musta tuntuu, että jotkut ihmiset vaan sopeutuu paremmin uuteen paikkaan kuin toiset. Tai no, itsekin olen toki sopeutunut, mutta viihtyminen on sitten eri asia. Kyllä se vaan on niin, että opiskelujen jälkeen lähtee muuttokuorma sinne, mistä elämäni alkoikin. :) Kivaa kevättä sulle Iina!
MouMou
Totta! Sopeutuminen ja viihtyminen voivat olla hyvinkin etäällä toisistaan.
Ihanaa kevättä sinullekin, missä lienetkin! :)
hanska
Kyllä koti-ikävästä saa puhua :) Itse tein päätöksen palata takaisin kotiseudulle alunperin eksän takia ja olen sitä välillä miettinyt että olikohan vähän kiire. Nykyään kun tiedän tasan, että tärkeintä on nimenomaan olla täällä, lähellä omia ihmisiä enkä usko että enää lähtisin muualle pitemmäksi aikaa. Mutta turhahan menneitä on murehtia, eipä niitä saa enää muutettua.
Joskus se ratkeaa, usko pois.
MouMou
Onneksi nuo “asioilla on tapana järjestyä” ja “kaikki tapahtuu syystä” ovat aina pitäneet kutinsa elämässäni, joskus vaan viiveellä. Ehkä nytkin sitten. :) <3
nasu86
mulla on tavallaan samoin… olen porista asun nykyään ulvilassa matkaa näiden välillä ei ole kuin n.10 km mutta silti koen olevani porilainen ja haluan sinne takaisin. tarkoitus onkin palata kunhan saadaan remontit tehtyä ja rahaa kokoon sitten omakotitalo kaupoille :) muutaman vuoden päästä toivottavasti asustetaan meri-porissa!
MouMou
Pidän peukkuja, että niin käy! Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. :)
-T-
Sama juttu. 12- vuotta ja 4 kaupunkia myöhemmin huomaan että koti-ikävä kasvaa vaan vuosi vuodelta pahemmaksi. Kait siinäkin tulee se että joko siihen tottuu tai sitten kamelin selkä katkeaa ja oikeesti pakkaa pienen omaisuutensa ja lähtee kotiin :)
Täytyy toivoa että sen jälkeen kun suuret ikäluokat jää eläkkeelle, niin meille halukkaille paluumuuttajille avautuis paljon hyviä työpaikkoja, eikä kaikkia paikkoja vaan lakkautettais. Ois sitten ainakin se työ ja kyllähän niitä kavereita sitten toivottasti myös löytyy sieltä.
MouMou
Se olisi kyllä optimaalinen tilanne. :)
Saara
Olipa kiva lukea kirjoituksesi ja muiden kommentteja. Luulin olevani outo, kun haluan valmistumisen jälkeen muuttaa takaisin kotipaikkakunnalleni. Hauska huomata, etten ole ainoa :)
MouMou
Et alkuunkaan! Voidaan perustaa koti-ikäväkerho tai vastaava. <3
Page
Tässä mielessä mä oon ihan samanlainen kuin sä. Tosin, vielä alaikäisenä lukiota käyvänä nuorena asun kotona, mutta mulla on koko ajan hinku päästä asumaan kaupunkiin, Helsinkiin keskelle sitä ihanaa hektisyyttä joka tuo oman hohtonsa kaikkeen. Mutta toisaalta katsellessani ikkunastani ulos haluaisin ihailla hiljaista metsää, ei ihmisiä, autoja, muita kulkuvälineitä tai toisen kivisen kerrostalon seinää, Mulla on hirveä ristiriita tästä asiasta! Rakastan maaseudun hiljaisuutta ja luontoa, mutta haluan kaupunkiin. No, ehkä sekin siitä aikanaan selviintyy…
MouMou
Parasta on kokeilla molempia, jos siihen on mahdollisuus. :)
Mea
Tiedän todellakin tunteen! Tällä hetkellä oon jonkinlaisessa symbioosissa kaupunki-maaseutu-vaa’an kanssa, sillä asun Turussa mutta saaressa. Kesäisin viereisellä laitumella asustaa lehmiä ja hevosia, ja aamuisin mustarastas herättää uuteen päivään. :) Veri vetäisi kuitenkin kovasti takaisin Pohjanmaalle!
MouMou
Oi, aika ihana tilanne kyllä. :)
Jennni
Muutin ite maalta 1,5v sitten Turun keskustaan. Nyt kun koulut on ohi ja periaatteessa ihan sama missä asuu, niin oon rehellisesti sanottuna alkanu haaveilemaan omakotitalosta jossain vähän syrjemmässä, vaikka muistan kyllä kuin paljon kiukutti maalla kun mikään ei ollut lähellä, kauppaan lähteminen ei ollut niin helppoa ja välillä ei meinannut edes pihasta päästä pois lumen takia.. Mutta silti, maalle mä haluun vielä takasin! Ja ikääkään ei ole vielä vasta kun 22, oon ihan höpsähtäny!:-D
MouMou
Kirosin ihan samaa aikanaan, mutta nyt nuokaan ärsytykset eivät enää hiljennä tätä ääntä pään sisällä! :D
maimai
Kuulosta niin tutulta! Olin lukion jälkeen ihan innoissani muutosta Turkuun (joka siis mun mittapuulla on ihan riittävän suuri kaupunki) ja vannoin etten enää koskaan palaa takaisin maalle. Mutta nyt kun vuosia on tullut muutama lisää, olen alkanut haaveilla omakotitalosta vanhassa pikkuisessa kotikaupungissani. Etenkin oma lapsuus siellä oli niin ihana, että haluaisin tarjota saman, jos itse joskus saan lapsia. Työpaikka kuitenkin on täällä sekä mulla että miehellä, niin ei täältä niin vaan lähdetä :)
MouMou
Sekin on kyllä totta, että lapset on eri asia kasvattaa maalla kuin kaupungissa. Ja maalla voisin ottaa KISSAN! <3
maimai
Totta, sekin vielä, kissakaveria on täälläkin tullut kaivattua! :)
MouMou
Niin täälläkin. Onneksi voi käydä paijaamassa vanhempien kissaa edes pari kertaa kuussa. :)
Pippuri
Pystyn niiiin samaistumaan tähän! Alun perin olen pieneltä paikkakunnalta vähän matkan päästä Jyväskylää. Sittemmin asunut Jyväskylässä, Roomassa ja nyt Turussa. Ja viihdyn kyllä niissäkin…kunnes menen kotiin äitin ja isin luo ja teen kärrynpyörän aamukasteisella nurmikolla, enkä enää halua muuta tehdäkään. Mökillä käymisestä puhumattakaan. Silloin aina muistaa, että haluan kyllä muuttaa kaupungista pois heti vain kun se on mahdollista. Tahdon kiikkua puutarhakeinussa myöhään kesäiltaisin, enkä vältellä naapureita pavekkeella kököttäessäni.
MouMou
Mökistä olen aina ollut kateellinen. Ehkä siksi vierailu kotona maalla tuntuu tavallaan mökkilomalta! :D
Pippuri
Mutta arvaa vaan ehtiikö sinnekään ikinä, kun on mukamas niin kiireinen…
MouMou
Kiire on tuttu vihollinen. :/
Tatjana
Minä asuin kolme vuotta opiskelujen takia Jyväskylässä ja minulle oli aina selvää, että voisin muuttaa takaisin kotikonnuillleni maalle. Viihdyin kyllä Jyväskylässä, mutta en vaan osannut kuvitella eläväni siellä aina. Minun onnekseni löysin mieheni kotikonnuilta ja tuntuikin ihan luonnolliselta muuttaa takaisin :)
MouMou
Sinulle kävikin kaikki sitten hyvin. Ihana sattuma, että mies yhdisti sinut ja kotikonnut uudelleen. :)
Jenni
Mä niin samaistun sun tekstiin! Hassua, kun yläasteikäisenä sitä halusi niin kauas kuin mahdollista pieneltä alle 3000 asukkaan kunnasta, jossa kaikki tuntee toisensa. Nykyään kuitenkin kaipaan maalle omakotitaloon, metsän keskelle. Asun tällä hetkellä rivitalossa, kaupungissa reilun kilsan päässä keskustasta. Käyn kuitenkin keskustassa aina autolla ehkä 1-2 kertaa kuukaudessa joten voisin ihan hyvin asua maalla. En pidä kaupungin hälinästä, enkä tuosta pienestä “omasta” takapihasta tai siitä, että kuulen seinänaapureiden äänet. Haluan luonnon keskelle, kuuntelemaan omalle omakotitalon pihalle linnunlaulua ja nauttimaan siitä kun lähin naapuri on satojen metrien päässä. Kerran maalaistyttö aina maalaistyttö, ei siitä mihinkään pääse. ;) Ehkä vielä joskus :)
MouMou
Niin sitä nuorena luulee, että isompi on aina parempi! :D
Hanna
Jotenkin hassua, että en itsekään viihtynyt Jyväskylässä sitten yhtään, mutta Helsingistä on tullut koti näiden kolmen vuoden aikana. On mahtavaa, että kaikki on lähellä, joukkoliikenne toimii ja harrastusmahdollisuuksia löytyy jne. Myö asutaan vielä täällä kaukana keskustasta, niin sitä rauhaakin löytyy tarvittaessa :)
Mutta silti kaipaan jonnekin mehtän keskelle omaan pieneen mökkiin. Voi kun työt, opinnot ja tuo mies seuraisi myös sinne mehtän keskelle. Onneksi siellä maalla sentään voi lomailla, sekin helpottaa kummasti :)
MouMou
Loma tekee kyllä hyvää. Ja parhaimmillaan sen päätteeksi mielen valtaa “täällä ei oo mitään tekemistä” -tunne ja se ikävähän helpottaa pitkäksi aikaa, kun ehtii vähän kyllästyä. :)
Susanna89
Hyvä aihe, täytyy myöntää että myös minä olen kyllästynyt harmaisiin (tai no kesällä ei niin harmaisiin..) kaupunkiympäristöihin jo aika lailla, asuin Helsingissä 23 vuotta. Sellainen paikka jossa olisi paljon luontoa ja merta mutta myös hyvät kulkuyhteydet niin viihdyn kaikkein parhaiten :) myös Roomassa tuli opittua se ettei suurkaupungit vain ole se “minun” paikkani.
MouMou
Kulkuyhteyksissä on kielmätättä puolensa. Ne ovat usein maaseutujen heikkous. :)
Minna
Mä en ole edes koskaan asunut maalla tai omakotitalossa, mutta samaistun silti tähän postaukseen aika vahvasti. Maaseudulla mieli on vaan jotenkin paljon rauhallisempi ja selkeämpi kuin kaupungissa. Kaikki se luonto ja tila ympärillä… Se, että voi vaan mennä pihalle nauttimaan raittiista ilmasta milloin haluaa ilman, että tarvitsee erikseen pukeutua ja valmistautua…
Onhan se kieltämättä vähän hullua asua kaupungissa ollakseen lähellä kaikkea, kun mieluiten viettää silti aikansa omassa rauhassaan kaukana kaikesta. :D Hiljaisuus ja yksinolo kuuluu munkin suurimpiin nautintoihin. “Erakoituminen on paheeni, josta en edes tahdo eroon.” Ihanasti sanottu, ja täysin samaa mieltä! :)
MouMou
Tuo on aivan totta! Miksi vaatia kaikkea lähelle, jos niitä ei oikeastaan lähelleen tarvitse. Ihminen on outo otus. :)
Elina
Ohoh. Hassua, oon tässä asiassa kyllä täysin eri mieltä. Mä oon kasvanut lapsuuteni todella pienessä paikassa, missä ei ollut mahdollisuutta tehdä yhtään mitään ilman, että sai vanhemmilta kyydin. Kesällä pääsi pyörällä joo, mutta kovalla sateella tai talvella ei ollut mitään mahdollisuuksia. Onneksi vanhemmat oli ihania, ja kuskasivat mua ja veljiäni monen vuoden ajan monta kertaa viikossa 20km päähän musiikkiopistoon, että saatiin harrastaa. Muutin Tampereelle 16-vuotiaana, eikä mua täältä ihan hevillä enää pois saa! Noin kerran kuussa on pakko päästä käymään porukoilla, ja sen pari päivää nautin kyllä maaseudun rauhasta ja hiljaisuudesta, mutta jos vaikka viikonkin siellä on jollain lomalla, niin iskee tosi kova ahdistus, ikäänkun olisi ihan loukussa. Kaupungissa sitten tuntuu, että on oikeesti vapaa ja on tilaa hengittää, kun voi tosta noin vaan hypätä bussiin ja mennä mihin tahansa kauppaan tai kahvilaan silloin, kun huvittaa. Ja kaikki aina sanoo, että lapset olis paras kasvattaa maaseudulla, mutta siitäkin oon eri mieltä. Tottakai on kivaa, jos on tilaa temmeltää. Mutta mun mielestä olis ollut tosi kiva, jos olis lapsena ja nuorena edes vähän voinut suunnitella omia juttuja, eikä kaikissa menoissaan olisi ollut täysin riippuvainen omista vanhemmista. Ja ainakaan Tampereella ei tarvi edes mennä kovin kauas keskustasta saadakseen kotia omalla kivalla pihalla.
Mutta tokihan maaseutujakin on erilaisia. Jos asuisi jossain, mistä pääsisi edes pari kertaa päivässä bussilla edes johonkin, olisi tilanne täysin eri, kuin itselläni oli. Sieltä ei oikeesti päässyt mihinkään. Ja lisään vielä, että ihan kaupungin keskustassa tuskin minäkään viihtyisin. Nyt asun metsän vieressä, mutta kuitenkin vilkkaan, keskustaan vievän bussilinjan vieressä, ja olen supertyytyväinen. Äitini aina silloin tällöin rivien välistä vihjaa, että “kyllä te kuitenkin tänne vielä muutatte”. Not gonna happen!
Tulipas tästä nyt vuodatus. Ei ole mitenkään tarkoitus torpata sun tai kenenkään muunkaan mielipiteitä, mutta hauska kuulla, että jollain voi olla niin täysin päinvastaiset fiilikset, kuin itselläni. :)
MouMou
Mä vähän toivoin, että joku edes saisi tämän kaupungin näyttämään paremmalta vaihtoehdolta. En yhtään tajunnut, että niin moni muukin kaipaa maalle. Mielipiteesi oli siis hyvin tervetullut. :)
Hauska vielä, että kaupunkisi sattuu olemaan Tampere, sillä vanhempani asuvat juurikin Tampereen lähellä ja sieltä pääsisi alle 30 minuutissa kotiin (ja junalla tietysti Helsinkiinkin). Rakastuin Tampereeseen opiskeluaikoina aivan täysin! <3
Seany
Olen lukenut blogiasi jo vuosia, mutta nyt aihe osui niin lähelle, että ensimmäistä kertaa ajattelin kommentoida.
Asun itse työni takia viikot Helsingissä, muutoin kotini ja mieheni on Haminassa, jossa vietän pitkät viikonloput. Reissaan ja asun siis kahden kodin väliä. Tykkään työstäni, mutta Helsingistä on aina päästävä viikonlopuksi pois rauhoittumaan. Onneksi työni mahdollistaa perjantaisin etäpäivän pitämisen.
Alkujaan olen kotoisin Etelä-Karjalan suunnalta, joten suoraan sanottuna Helsingissä asuminen ahdistaa. Toivoisin todella, että tilanne “ratkeaisi” jotenkin, mutta työni ei kotikaupunkiini siirry, enkä minä taas Helsinkiin suostu kokopäiväisesti muuttamaan. Vaihtoehtoja on siis tasan kaksi; joko luovun rakastamastani työstä tai ahdistun lisää ja muutamme kotimme pääkaupunkiseudulle jättäen ystäväni ja lähipiirimme toisaalle.
MouMou
Eipä kuulosta kivalta päätökseltä. Toivottavasti elämääsi astuu jokin ulkopuolinen tekijä, joka ratkaisee tilanteen vähän itsestään. :)
Outi
Erittäin hyvä ja ajankohtainen aihevalinta, minkä huomaa saapuneista kommenteista. Oma kaipaukseni maaseutua ja nimenomaan sitä omaa kotiseutuani kohtaan kävi valmistumisen jälkeen niin suureksi, että pakkasin maallisen omaisuuteni ja palasin takaisin. Paluumuuttoni on täyttänyt kyllä kaikki unelmani paitsi työn osalta, sillä siitä on jatkuva epävarmuus – vielä. Jossain kommentissa kirjoitettiinkin, että eläköitymisen vuoksi työpaikkoja alkaa muutaman vuoden sisällä vapautua, varsinkin jos kaikkia palveluita ei karsita syrjäseuduilta. Palvelut ja työpaikat keskittyvät kuitenkin aina sinne missä on ihmisiä, joten jos maaseutu ei autioidu, eivät työpaikatkaan vähene. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun pohtii maallemuuttoa.
Kannustan ja rohkaisen jokaista omien unelmien seuraamiseen (koskivatpa ne mitä tahansa), sillä elämä on loppujen lopuksi liian lyhyt sitku-elämään. :)
MouMou
Olet kyllä tuossa oikeassa, sillä entinen kotipaikkakuntani alkaa keskustan osalta muistuttaa aavekaupunkia (eikä vähiten uuden kuntaliitoksen vuoksi). Kyllä tähän haaveeseen siis riskejä ja epävarmuuttakin liittyy. Jos ei liittyisi, olisin varmaankin jo palannut kotiin. :)
E
Kyllä, haaveilen itsekin juuri tuosta! Oma puutarha ja tilaa hengittää :).
Aamupuuroasiaan tartun sen verran, että osaltaan ajatuksiasi maalla elelyn autuudesta saattaa kermakuorruttaa se fakta, että siellä olet aina ‘vapaalla’. Voi olla, että sitä ajattelisi hieman erilailla jos koko pitkän talven joutuisi joka aamu heräämään kukon laulun aikaan kolaamaan pihat ja tiet, jotta ehtii töihin kahdeksaksi. Tai en tiedä. Itselle maalla asuminen on silti aina haaveissa :).
MouMou
Se saattaa kyllä vaikuttaa. Tähän asti etätyöpäivätkin ovat tuntuneet rennoilta siellä, mutta totta kyllä, että arjessa saattaisi hohto kadota. :)
Daisy
Olen niiiiiiin samaa mieltä sun kanssa! Oon asunut kahdessa isossa kaupungissa, mutta aina vaan mieli haikailee kotikonnuille maalle. Mä en pidä siitä, että kaupungissa joudun ajattelemaan, minne uskallan mennä ja mitähän vastaantulijakorsto mielessään miettii. Ikinä en ole maalla pelännyt, vaikka meillä ei ole edes katuvaloja. Tykkään käydä lenkillä ihan vaan kuun valossa. Ja tiedän, että siellä ei varmasti ole ketään muita kuin metsän eläimiä :D
Kaverit ihmettelee, miks mun miehen kanssa halutaan niin palavasti takas maalle, mistä ne kaikki muut on aivan innolla lähteneet pois. Tää on meidän molempien kotikylä ja joka ikinen kivi ja kuoppa on tuttu. Ei sitä turvallisuuden tunnetta voita mikään :)
MouMou
Ei meilläkään! Liikennevaloista pidettäisiin jo varmaan joku tiedotustilaisuus, ne tuntuisivat niin “kaupunkilaiselta” kotikonnuillani. <3
Daisy
Hahaa, sama juttu täällä! :D Ei yhtäkään liikennevaloa löydy. Se oli jo iso juttu kun joitain vuosia sitten tänne tuli ensimmäinen (ja ainoa) liikenneympyrä ;)
MouMou
Uuh! Se onkin ollut iso juttu. ;)
Ellu
Minä asuin noin 6 vuotta kaupungissa, mutta en milloinkaan tuntenut kerrostaloasuntoa samalla tavalla kodiksi, kuin omakotitaloa maalla. Kun tuli tilaisuus, en epäröinyt vaan muutin Tampereelta naapurikunnan perukoille omakotitaloon haja-asutusalueelle. Enkä ole katunut, vaikka kovimmilla pakkasilla vesiputket jäätyivätkin, ja kaikenlaista muutakin pientä yllätystä on tullut vastaan. Tottakai tekemistä on enemmän, kuten lumityöt, mutta ne ovat osa maalla elämistä. Moni asia on kuitenkin paljon mukavammin kuin kaupungissa. On aivan eri asia vaikkapa kesällä juoda aamukahvi omalla pihalla, kuin kaupungissa parvekkeella. Eikä esim. taloyhtiön kellarisaunaa voi edes verrata omaan pihasaunaan. :)
MouMou
Onhan noita kivoja ärsytyksiä kyllä maalla. Pintavedet kaivossa ja muuta mukavaa! :D
llaura
aamen tälle. <3
MouMou
<3
Aura
Mun maaseutukaipuuta on vähän lieventänyt se ,että olen kaupungissakin vähän katsonut millaisessa paikassa sun – siis käytännössä arvostanut uutta kämppää etsiessä myös sitä, että ikkunasta näkyy puita tai pusikkoa vastakkaisen talon sijaan, ja että ikkunan alla ei ole vilkkaasti liikennöityä tietä vaan rauhallinen piha. Eihän se nyt varsinaisesti omakotitalo maalla -haaveita ole poistanut, mutta ainakin viihdyn paremmin nykyisessä vähän syrjäisemmässä kämpässäni kuin siinä, mikä oli täydellisellä sijainnilla ja muiden kerrostalojen ympäröimä joka puolelta :)
MouMou
Siinä on kyllä iso ero, näkyykö ikkunasta luontoa vai sisäpiha vai katu. Oikeassa olet. :)
katsku
Itsehän olen koko lapsuuteni viettänyt Espoossa ja siellä syntynyt. 18 kesäsenä rakkaus ja koulu vei Lappiin ja alkuun vannoin että kun täältä tuppukylästä pääsen, niin en ikinä muuta pieneen paikkaan, Espoo sen olla pitää ja kerrostalo, maksimissaan rivari. :D Niin se vain mieli muuttui kolmessa vuodessa ja tämä tyttö alkoi haaveilla omakotitalosta ja isosta pihasta maaseudulla. No nyt asutaan Lohjalla omakotitalossa ja maalla, enkä vaihtaisi tätä mihinkään. :)
Se on se iso ero, peltomaisema maalla vaiko betonihelvetti keskustassa. Kummassakin kyllä tavallaan puolensa, mutta kyllä mie koen, että olen onnellisempi täällä maalla. Se rauha ja toisaalta Lohja, sieltä ei ole kuin tunnin ajomatka Helsinkiin. Ja asuntojen hinnat, ne oli meillä se ratkaiseva tekijä. :)
MouMou
Hinta kyllä on iso tekijä. :)