Ennen kuin käydään itse asiaan, tahtoisin muistuttaa, että Olympuksen huikeaa arvontaan, jossa voi voittaa PEN LIte E-PL5 -kameran sekä itselleen että ystävälleen, ehtii vielä hetken ajan osallistua tästä linkistä. Ja sitten siihen asiaan. Mainitsinkin jo eilen, että sain päähäni lähteä käymään IKEAssa. Otimme  heti aamusta ilmaisen bussin Espoon Ikeaan tarkoituksenamme hakea naapurilleni lipasto ja minulle lihapullia. Ja ehkä jotakin pientä sisustustavaraa. Näin ennen joulua ei vaan oikein viitsi ostaa mitään, kun ihmiset kuitenkin kyselevät joululahjatoiveita. On kivempi, kun voi vastata edes jotakin hämmentyneen ilmeen sijaan. Olen aloittanut pahan tavan ja toteutan nykyään itse haaveitani, joten muille ei jää oikein enää toteutettavaa.

Pakollisten lihapullien jälkeen kiersimme molemmat kerrokset läpi. Sain ostettua vain lisää henkareita, tosin yksi persialaistyylinen matto jäi kaivelemaan aika pahasti. En aio maksaa matosta montaa sataa euroa vielä näillä tienesteillä, joten muovinen versio kelpaa aivan hyvin. Olisin voinut muuten raahata maton mukanani, mutta naapurini hieman massiivisempi ostos oli oikeasti tärkeämpi ja olin lupautunut sille kantoavuksi. Tämä siis mitenkään ilman katkeruuta, sillä viimeksihän sitä kannettiin meikäläisen tavaroita. Vuoroin vieraissa tai jotakin yhtä tasa-arvoista.

Viimein oli aika uhmata kohtaloa ja lähteä raahaamaan Jonna 47 kiloa painavaa lipastoa kohti Helsinkiä ja Ullanlinnaa. Lipastopaketin kantaminen oli aikamoista tuskaa ja ehdotinkin, että sitoisimme siihen naruviritelmän, jonka avulla pahvilaatikkoa voisi vetää perässään lumessa. Lopulta matkasimme kotiin sekä bussilla että taksilla. Välimatkat vuoroin kannoimme ja vuoroin vedimme perässämme tuota nuoren naisen painoista laatikkoa. Joku kutistussäde olisi aika näppärä keksintö! :D

Postauksen otsikkohan tulee tympiintyneen bussikuskin “hauskasta” letkautuksesta, kun nostelimme kiroillen painavaa kantamustamme bussiin. Arvostaisin hirveästi, jos ihmisten pitäisivät huolen omasta kielenkäytöstään ennen muita. Ei ole paljon varaa huudella, jos itse melkeinpä haistattelee mummoille. Noissa kuvissa näkyvästä takista, jonka sain jo muutama viikko sitten Haltilta, kirjoittelen vielä myöhemmin lisää. Se saattaa pelastaa tämä hyytävän talven. Ai, että miten sen lipaston sitten kävi? Hyvin! Siihen ei tullut kuljetuksessa naarmuakaan. Lipaston suojannut pahvilaatikko sen sijaan kärsi hieman insinöörinaruviritelmistäni ja niihin liittyneistä raahaamisoperaatioista. ;)