Leppoistaa lauantaita! En olekaan taas hetkeen ehtinyt kertoa kunnolla kuulumisia, joten nyt voisin ottaa vahingon takaisin ja höpistä hetken niitä näitä. Koska teemme erään toisen tytön kanssa työpaikallani tällä hetkelle vuorot puoliksi, olen töissä melkein jopa päivä. Töissä on kyllä ihanaa, kun lukijat tulevat moikkaamaan ja juttelemaan. Muutenkin tykkään olla asiakaspalveluammatissa, vaikka tietysti niitä hankaliakin tapauksia tulee välillä vastaan. Toiset ihmiset eivät vaan valitettavasti pidä kaikkia ihmisiä saman arvoisina.

En tiedä, mikä ihmeen deittiaalto tämän kaupungin ohi on vyörynyt, mutta olen viime aikoina vastaanottanut varsin runsaasti treffikutsuja aika omituisissakin tilanteissa. Varsinkin töissä moni asiakas uskaltautuu kysymään ulos ja olen jopa vähän yllättynyt, että nuoret miehet ovat ylipäätään noin rohkeita. Itse  en varmaan koskaan uskaltaisi pyytää ketään ulos. Sinänsä harmi kyllä, sillä välillä ratikassa istuu vastapäätä niin komeita ilmestyksiä, että meinaa unohtaa hengittää. Kamala ajatella, että se täydellinen kumppani saattaa ns. valua läpi sormien, koska on itse niin ujo, ettei uskalla edes hymyillä ohimennen. Mihin katosikaan se avoin ja rohkea 15-vuotias tyttö, joka hymyllään pysäytti ihmisiä kaduilla?

Viime vuonna kokeilemani Pirkan hölkkä järjestetään luonnollisesti myös tänä vuonna, joten lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna otetaan jälleen naisesta mittaa. Olen tietysti hankkinut etukäteen jo kaikki energiageelit ja väsäillyt soittimeeni hyvän soittolistan, jos äiti päättääkin tehdä aamulla tylysti oharit. Hän ei kuulemma osallistu tapahtumaan sateessa, mutta itse ajattelin rämpiä hölkän läpi vaikka väkisin. Sade on kuitenkin vain vettä eikä se (kai) tapa.

Postista tupsahti viime viikolla myös jotakin ihanalla tavalla stressaavaa, kun sain kunnian vastaanottaa kutsun tämän vuoden Elle Style Awards -tapahtumaan. Viime vuonnahan sain sekä kutsun sinne että vielä voitin eräästä kilpailusta juhlaillan itselleni ja ystävilleni kampauksineen sekä meikkeineen. Tänä vuonna luovun söpöstä cocktail-mekkolinjasta ja kehittelen ylleni jotakin tyrmäävää. Suunnitelmat ovat jo alulla, mutta en hiisku niistä mitään ennen kuin kaikki on lyöty lukkoon. Ei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Kirjoittelin tämän postauksen eilen alkuun ja viimeistelin nyt töissä tauolla. Tänään onkin aikamoinen rumba myymälässämme! Kiva kyllä, kun tämä lauantain kahdeksan tunnin vuorokin menee nopeammin, kun on jotakin kunnon puuhaa. Toinen työntekijämmekin lupasi poiketa tänään vuoroani piristämässä. Eilenhän roikuin hänen vuorollaan yli kolme tuntia liikkeessä, kun teki vaan mieli höpötellä jonkun kanssa. Onko normaalia, että päivätyö tuntuu näin kivalta? Tarvitsen kohta vartijat poistamaan itseni liikkeestä vuoron päätyttyä, etten jää vain hengaamaan seuraksi kassan viereen! :D

(kuvanauha Veeran iPadilla kuvattu)