Aloitin viime vuoden puolella uteliaana coaching-tapaamiset päästyäni mukaan Indiedaysin ja Valmennuskeskuksen yhteistyökampanjaan. Valitsin valmennuskurssin sijaan uravalmennuksen, sillä suunnitelmani tulevaisuuden varalle olivat aika olemattomat. Ajatuksiani ensimmäisen tapaamisen jälkeen voi muistella tästä postauksesta. Nyt takanani on kaikki viisi tapaamista ja ajattelinkin kertoa teille, mitä mielessäni tällä hetkellä liikkuu ja onko tulevaisuus kenties selkeämpi kuin ennen tapaamisia.

Coaching-tapaamiset oli suunniteltu niin, että ensimmäisellä tapaamisella selviteltiin alkutilannettani, sen hetken fiiliksiäni tulevaisuudesta ja nykyhetkestä. Yleisenä teemana oli itsetuntemus. Tyytyväisyystakuuna Valmennuskeskus lupaa, että mikäli ei jostakin syystä halua jatkaa tapaamisia ensimmäisen coaching-istunnon jälkeen, se on täysin maksuton. Minä halusin jatkaa. Ensimmäiseltä tapaamiselta sain kotitehtäväksi määritellä, mitä haluan uravalmennuksella selvittää. Määrittelin myös vahvuuksiani ja haaveitani.

Toinen ja kolmas tapaaminen keskittyivät erilaisiin mahdollisuuksiin. Määrittelin itselleni tärkeitä arvoja ja mahdollisia visioita tulevaisuudesta. Tässä vaiheessa pyörittelin mielessäni kemian jatkamista, media-alalle siirtymistä sekä bloggaamisen lopettamista tai sen muuttamista työksi. Sain kotitehtäviksi mm. mahdollisten tulevien alojen vertailun sekä resurssieni arvioinnin.

Neljäs ja viides tapaaminen varmistivat sen, mitä teen kemian opintojeni kanssa. Media-ala unohtui, koska en tahdo muuttaa mukavaa harrastusta sitovaksi ja mahdollisesti ahdistavaksi työksi. Bloggaamista päätin jatkaa samalla tasolla kuin tähänkin asti. Teemoina varsinkin viimeisellä tapaamisella olivat valinta ja toiminta. Tehtävinä minulla oli konkreettisen tavoitteen ja aikataulun määrittely.

Kun kaikki viisi tapaamista olivat ohi, oloni oli kevyempi ja jotenkin helpottunut. Olin puhunut ajatuksistani tuntikaupalla ja siinä samalla vastaillessani tarkentaviin kysymyksiin ymmrtänyt monta asiaa. Siksipä 99 % varmasti jatkan syksyllä opintojani kemian parissa Helsingin yliopistossa. Päätin myös muuttaa kevään aikana blogiani sen verran uuteen suuntaan, etten toivottavasti jatkossa suhtaudu siihen niin vahvasti. Jännä tunne, että ihmisillä on sisällään vastaukset kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Ne pitää vain saada kaivettua esiin.

Tiedättekö mikä oli tällainen vainoharhaisen tapauksen mielessä parasta kurssissa? Rehellisyys. Missään vaiheessa minulle ei tullut oloa, että uravalmennuksen tarkoitus olisi saada minut Valmennuskeskuksen asiakkaaksi, vaikka lähipiirini oli lähes varma, että tapaamiset toimivat vain mainoksenafirman  valmennuskursseille. Uravalmentaja huomioi kuitenkin kaikki mahdolliset ura- sekä työvaihtoehdot (myös kotiäitiyden ja muut huonot vitsini) eikä koettanut ns. pelata omaan pussiin. Tapaamisista jäi aina hyvä ja toiveikas fiilis. Siispä kiitos valmentajani Antti ja Valmennuskeskus!:)

Nyt sitten katsotaan, minne elämä vie ja miten hyvin tämän hetken suunnitelmani lopulta toteutuvat. Muistakaahan tekin vierailla Valmennuskeskuksen brändisivulla täällä. Siellä voi mm. esittää kysymyksiä Valmennuskeskuksen ammattilaisille ja lukea muiden bloggaajien kokemuksia uravalmennuksesta tai valmennuskursseista. Myös frendialennukseen kannattaa tutustua.

(takki saatu)