Varoitus! Seuraava teksti sisältää hieman intiimejä naisten juttuja, painoasioita ja muuta kyseenalaista materiaalia. Jos pidät itseäsi herkkänä tai olet mies, suosittelen jättämään tämän postauksen väliin. Pilleriasioiden kanssa painiville muistutukseksi, että e-pillerit vaikuttavat yksilöllisesti. Tämä on vain minun tarinani, ei absoluuttinen totuus. Sopiva pillerimerkki löytyy kokeilemalla, ei muita kuuntelemalla. Teitä on varoitettu.

Aloitetaanpa alusta. Viime keväänä vaihdoin Mercilon-merkkiset e-pillerini Femoden-merkkisiin, koska koin Mercilonien vaikuttavan liikaa käyttäytymiseeni. Itkin usein ilman syytä ja reagoin muutenkin hyvin herkästi kaikkeen. Ristin Mercilonit psykopillereiksi ja luulin vaihtavani parempiin. Ensimmäisen parin viikon aikana uudet pillerit tuntuivatkin sopivilta, luonteeni ei rönsyillyt enkä enää pimahdellut ilman syytä. Noin kuukauden jälkeen aloin kuitenkin kiinnittää huomiota erääseen aivan uuteen oireeseen.

Kuka tahansa tietää, että runsaasta suolankäytöstä saattaa tulla pöhöttynyt olo. Jos illalla mättää sipsejä ja suolapähkinöitä, seuraavana aamuna farkut luultavasti kiristävät. Minulle tuo tunne tuli hyvin tutuksi, sillä Femodenien kanssa tätä tunnetta kesti koko pillerilaatan ajan. Tauon aikana vartaloni normalisoitui taas. Turvotus ärsytti minua, joten vähensin suolankäytön lähes kokonaan pois ja aloin liikkua useammin. Käytännössä siis elin laihdutusruokavaliolla eli alhaisimmalla mahdollisella energiamärällä ilman “säästöliekille” joutumista, ja tein kunnon treenin melkein joka päivä vain pysyäkseni painossani. Se oli ahdistavaa, mutta auttoi hetkellisesti. Sitten teloin polveni.

paino

Tämä polvivamma oli siis se x-tekijä, joka tuplasi läskipillereiden vaikutuksen. Kolme kuukautta liikuntakyvyttömänä ei tehnyt minulle hyvää, sillä turvotus muuttui pian suoranaiseksi lihomiseksi. Vaikka söin kuinka terveellisesti, oloni oli kuin pullataikinalla. Jo pelkkä kävely sattui ja polvivammat paranevat tunnetusti hyvin hitaasti. En vieläkään tiedä, kuinka suuri osa lihomisestani oli nesteen kertymistä elimistöön eli sitä turvotusta ja kuinka paljon pillerit vaikuttivat ruokahaluuni, mutta jotenkin niillä oli minuun negatiivinen vaikutus kaikin tavoin. Löllyin yli suosikkifarkuistani ja mikä pahinta, suurin osa farkuistani jäi pieniksi. En saanut kiskottua niitä polvia ylemmäs. Kompensoin vähäistä liikuntaani terveellisellä ruualla, mutta sekään ei riittänyt. Kesän selvisin mekoilla ja löysillä vaatteilla, mutta syksyllä heräsin karuun totuuteen. Olin lihonut puolessa vuodessa reilut kuusi kiloa!

Tähän väliin on pakko todeta sivuhuomautuksena, että jollakin kieroutuneella tavalla myös tykkäsin yhdessä vaiheessa tästä muutoksesta. Allekirjoittaneelle kun ilmestyi kunnon tissipari pitkästä aikaa. Tarkoittihan se sitäkin, että vanhat rintaliivit puristivat eivätkä kaikki yläosani enää istuneet, mutta hei, väliaikaistissit!<3

Sovittelin vaatekaappini läpi ja totesin, että jalkaani mahtuivat enää parit farkut. Minun kaapistani sentään löytyy denimiä, joten se, että farkuista mahtuu ylle vain alle 10 %, oli kova isku. Tilanne ei voinut jatkua. Painelin ahdistuneena YTHS:lle (Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiö) ja kerroin tunteistani. Odotetusti paniikkiini reagoitiin kevyesti ja pillereiden kanssa käskettiin jatkaa. Minulle oli todettu monesti, että jos mahdolliset sivuoireet eivät katoa puolessa vuodessa, ne eivät todennäköisesti katoa ollenkaan, joten minusta tuntui naurettavalta jatkaa itseni kiduttamista (eli lihottamista) vielä vuodenvaihteen yli. Lopetin siis läskipillerit omasta päätöksestäni.

pilleriongelma

Sen reilun kuukauden aikana, jonka vietin ilman pillereitä, oloni normalisoitui nopeasti ja painokin alkoi pudota kuin itsestään. En erityisesti pyrkinyt laihduttamaan, vaan jo normaalit elintapani eli perusruokavalio (herkutteiluineen)  ja liikunta pari kertaa viikossa laskivat painoa. Valitettavasti vaan elimistöni oli niin sekaisin, että tuon pillerittömän kuukauden aikana sain peräti neljät täyspitkät ja -kipeät kuukautiset, mikä tuntui karmealta. En voinut jatkaa niin, sillä vuotojen ennustamattomuus oli minulle liikaa. Hain siis vielä yhden laatan läskipillereitä ja soitin ajan lääkärille. Sain sen kuukauden päähän ja voin kertoa, että viimeisen pillerilaatan syömisen meinasi lamaannuttaa minut lopullisesti. Ei ihmistä ole luotu tuntemaan itseään rumaksi joka päivä.

Lääkäri ymmärsi tarinani eikä vähätellyt tunteitani. Olen jutellut monenkin ihmisen kanssa, jolle Femodenit ovat tuottaneet samanlaista tuskaa kuin minulle. Tuntui hyvältä kuulla muidenkin kokemuksia sen jälkeen, kun terveydenhoitaja oli epäillyt minun vain mässäilevän ja syyttävän sitten pillereitä lihomisesta. Suurkiitokset “luottamuksesta”! Päätimme sitten lääkärin kanssa kokeilla minulle ehkäisyrengasta. Se vaikuttaa paikallisesti eli sen ei pitäisi vaikuttaa ihmisen luonteeseen. Kipua se lievittää silti pillereiden lailla. Plussana täytyy mainita vielä se ihana asia, että renkaan kansa ei tarvitse olla päivittäin skarppina. Pillerithän olisi hyvä popsia aika kellontarkkuudella päivittäin, kun taas rengasta pidetään kolme viikkoa putkeen. Renkaasta en osaa vielä kertoa käyttökokemuksia, mutta odotukseni ovat korkealla.

punainen_tiistai

Tämä kuva on mukana demonstroimassa sitä, miksi pullataikinaolovalitteluni on ehkä tuntunut teistä oudolta ja turhalta. Kuvassa olen keveimmilläni yliopistoaikoina, mutta kuten huomaatte, ruumiinrakenteeni ei silloinkaan muutu ruipeloksi tai tikuksi. Tulen aina olemaan muodokas ja lihaksikas, vain mitat ja rasvakerrosten paksuus muuttuvat. Siitä syystä asukuvista ei välttämättä edes huomaa painonvaihtelua, tiedostan sen vain itse kiristävistä tai löystyneistä vaatteista. Usein, kun joku kommentoi mahdollista painonmuutostani, kommentti osuu aivan metsään. Jostain syystä laihtuessani minun usein luullaan lihoneen ja toisin päin. Se kertoo aika paljon siitä, miten kuvalla pystyy tahallisesti tai tahattomasti kikkailemaan. Tuo asukuva on muuten otettu muistaakseni joulukuussa 2008.

Seuraava vaihe tässä tarinassa on se, että aloitan pienen kutistusspurtin. Ylimääräistä tavaraa löytyy vielä reilun kolmen kilon verran, vaikka koetin joululomalla hyödyntää pillerittömän jakson, ja ajattelin tuhota nuo kilot Kuntoportin PT:n avulla. Ruokavalioni nyt on jo yleisesti terveellinen, joten sitä ei tarvitse erikseen hioa. Mitä nopeammin olen normaalipainossani, sitä nopeammin saan mielenrauhan. Huomautan tähän väliin vielä, että tämä lihomisepisodini toteutui kyllä painoindeksillisesti normaalipainon rajoissa. En vaan halunnut masentua siitä, että suurin osa vaatteistani olisi pitänyt myydä, kun en mahtunut niihin. Siksi iso meteli kuudesta kilosta, kaikki on kuitenkin suhteellista.

pituus

Mikä sitten oli tämän postauksen pointti? Ehkä se, että jokainen on mitä on. Pääasia, että itsellä on hyvä olla omassa vartalossa. Ehkä kuitenkin myös se, että haluan teidän tietävän, ettei minulla ole tapana valitella painostani turhaan. Jos kropan kanssa sattuu olemaan huono päivä, en kirjoita siitä romaania blogiini (vaan tekstaan äidilleni). Kevään ja talven välillä vaan kiukuttelin painostani tänne blogiin niin useasti, että tahdoin kertoa teille tästä minua painaneesta asiasta enemmän. Parin kilon painonheittely on minulle normaalia ja saattaa kyllä harmittaa hetkellisesti, mutta se, että lihoo ulos lähes kaikista alaosistaan, masentaa oikeasti. Toivottavasti ymmärrätte minua nyt taas hieman paremmin. Normaalisti olen se itseeni tyytyväinen tyttö, joka jammailee alusvaatteisillaan peilin edessä, koska “muhkeat peput nyt vaan kuuluvat elämään“.;)