Eilinen ilta oli oikea paheilta. Tästä postauksesta ette tule löytämän supercooleja drinksuttelukuvia ja -poseja, vaan puhdasta mättöä!;) Sex and the City 2 -ilta koostui herkuista, juomista, hyvästä seurasta, yhdestä koirasta ja elokuvasta. Aivan ensimmäisenä tahtoisin esitellä upeat nimikkodrinksumme (Karvahanurit), joihin loihdin vahingossa kivan värikontrastin.

drinksut

Koska en jaksanut välittää elokuvan teemasta tai muustakaan ulkonäköön liittyvästä, turvauduin pastelleihin ja sudin nassuuni violetin meikin. Huuliin sivelin vaaleanpunaista mätsäämään kesätoppini väriin.

satc2_3


Jokaisessa juhlaillassa, jossa minä olen läsnä, on pakko olla poppareita. Ne ovat suurin herkkupaheeni ja ilman niitä pippalot eivät ole mitään. Tämäkään ilta ei ollut poikkeus normeistani, vaan herkkuja riitti vielä aamupalaksikin.;)

popparit

Illan asu oli simppeli ja mukava päällä. Pidin värimaailman vaaleana, juurikasvupehkon kiinni ja keskityin esittelemään ihanaa rannekoruani. Tuntuu, että tykästyn tuohon helyyn vain koko ajan enemmän ja enemmän!<3 Olen muuten huomannut, että aina, kun koitan olla panostamatta ulkonäkööni liikaa, turvaudun farkkuihn ja toppiin. Niin kävi siis tälläkin kertaa.


satc2_1

toppi – H&M

farkut – H&M

kengät – Nine West

rannekoru – Jimmy Choo for H&M

Poppareiden kanssa on ehdottomasti oltava sipsuleita ja ne valitsi Bepa. Näiden lisäksi meillä oli vielä suklaata, juustokakkua ja muuta hyvää, mutta en oikein pystynyt kuvaamaan ruokatarjoilua, kun jokaisessa kuvassa näkyi peukalo!:D

sipsulit

Syy, miksi tässä asukuvassa hymyilyttää niin paljon, on se, että naapuritalossa tekevät remonttia puolialastomat raksamiehet! Harmi vaan, että kaverini kärähti tuijottaessaan keittiöni ikkunasta yläkroppaansa esittelevää komistusta ja nyt miehet tietävät, että täällä asuu joku nuori tyttö, joka kyyleilee naapuriin. Kiva!;)

satc2_2

Aloittelimme siis illan luonani ja sieltä lähdimme kaupungille katselemaan Sinkkuelämää. Elokuvaa en sen enempää analysoi kuin että, kannattaahan se nyt katsoa. Enemmän minua kyllä liikutti eräs mainosjuliste Finnkinon aulassa. Miksi, oi miksi ne Elmstreetit pitää tehdä uudelleen. Tämä uudelleenfilmatisointi on minulle jopa kovempi pala kuin Romeron zombien tai Jasonin uudistus. Tämä vastaa pyhäinhäväistystä.:(

koira joka googlasi

Iltamme päättyi siihen, että ystäväni koira Nano googlasi, miten kikattavat opiskelijatytöt saa hiljenemään aamuyöstä, koska tytöillä on seuraavana päivänä ruotsista tentti. Haku ei tuottanut tuloksia.;) Se tentti meni ihan ok, en osaa yhtään sanoa, miten käy. Tästä postauksestakin tuli näköjään aika tynkä. Tuon illan upeaa fiilistä kun ei voi oikein sanoin kuvailla. Se täytyy kokea.