Usein, kun olen löytänyt ihanan reseptin, saan päähäni lähteä varimoimaan sitä. Tällä kertaa otin kuristusotteeseen tomaattikeiton ohjeen ja muunsin kermaisen sosekeiton tuliseksi ja makuhermojaräjäytteleväksi. Jos siis tulinen ruoka on makuusi ja satut vielä etsimään keveää keitto-ohjetta, tätä kannattaa kokeilla!:)

tulinen tomaattikeitto

Tulinen tomaattikeitto

oliiviöljyä

0,5 kg kypsiä tomaatteja

0,5 dl kuivaa ja hapokasta valkoviiniä

yksi punainen pikkuchili

1 tl sokeria

kourallinen tuoretta basilikaa

pieni punasipuli

kaksi isoa valkosipulinkynttä

kasvisliemikuutio

2,5 dl vettä

mozzarellajuustoa

Kuullota runsaassa oliiviöljyllä kuutioidut sipulit sekä valkosipulinkynnet. Lisää sokeri sekä puolitettu chilipaprika siemenineen. Sekoittele heti ja lisää joukkoon puolitetut tomaatit, valkoviini, vesi ja kasvisliemikuutio. Mausta basilikalla. Anna kiehua 45 minuuttia ja soseuta keitto.

tomaattisosekeitto

Koristele isolla möhköllä mozzarellajuustoa, reilulla lorauksella oliiviöljyä ja tuoreella basilikalla. Nautiskele kuivan valkoviinin kanssa.