On lämmin alkusyksy. Tai loppukesä, näkökulmakysymyshän se on. Kävelen kaupungin halki mustissa mokkanilkkureissani laukku olallani pomppien. Se tuntuu kevyeltä, vaikka sinne on pakattu läppäri ja puoli elämääni. Luovuin vihdoin omasta hiuväristäni, joten hiuksissani on ohuita aurinkoraitoja. Uusi työ, uusi tyyli. Aamulatte kädessäni lämmittää nahkahansikkaiden läpi sormiani. Hymyilyttää, kun siemaisen kahvia. Suuret aurinkolasit saattavat peittää puolet kasvoistani, mutta hymyäni ne eivät peitä. Sitä ei peitä mikään. Satojen “samanlaisten” aamujen, jotka koostuivat aamupiirretyistä, puistoreissuista ja lounaskokkailuista taaperon