Sunnuntaina vietetään Runebergin päivää. Viimeksi tein Runebergin kakun, mutta tänä vuonna halusin kokeilla jotakin erilaista ja uutta. Raakakuppikakut pompsahtivat mieleeni, kun mietin, tekisinkö Runebergin kakun raakaversiona. Halusin jotakin vielä söpömpää, joten päädyin Runebergin kuppikakkuihin. Yhdistelin omia, jo hyviksi havaittuja raakakakkureseptejäni niin, että tein pohjan tämän suklaaraakakakun ohjetta mukaillen, mutta kuorrutukseen varastin idean tästä raakakermakakusta. Tässä ohjeessa on aika vähän raaka-aineita, joten mitään kovin erikoista ei tarvitse hankkia jääkaappiin tai kuiva-ainekaappiin pahentumaan. Siitä iso plussa! Runebergin raakakuppikakut