Mistä tunnistan lapseni nopeasti puistossa? Sukista, jotka on väkisin kiskottu melkein polviin ja niiden kanssa puetuista tennareista. Lippiksestä, joka on joko Batman tai Star Wars -teemainen. Naurusta, joka kaikuu kauas. Poika vilahtelee ohitseni, käy välillä antamassa suukon ja jatkaa taas leikkejään. Vaikka ilta-auringossa hiekkalaatikon reunalla onkin kiva istuksella, aina ei jaksaisi. Tai siis useimmiten. Siinä vaiheessa iltaa, kun kello on jotakin seitsemän ja kahdeksan välillä, tahtoisin eniten maailmassa maata sohvalla ja tuijottaa kattoon. Toivoisin, että