Kello on vasta vähän yli kaksi iltapäivällä. Silti aamupäivän ulkoilu ja riehuminen sekä sen jälkeen pidetty lyhyt työhetki nukuttavat niin, että silmäni eivät meinaa pysyä auki. Tekisi mieli panna tulitikut silmiin. En uskalla mennä makuuasentoon sohvalle, etten nukahda. Tiedän jo vuosien kokemuksella, ettei minun kannata syödä tukevaa lounasta, ettei vireystilani laske liikaa tähän aikaan vuorokaudesta. Tunnen, etten saa mitään aikaiseksi ja näen kaiken jo hieman sumeana. Päiväunet eivät kuitenkaan tule kuuloonkaan. Eivät minun kohdallani. Kadehdin