Terveisiä pöpölinnakkeesta peiton alta! Nappasin viime viikonloppuna jonkin superpöpön riesakseni ja olenkin lähinnä nukkunut, palellut ja hikoillut koko viikon kotona. Joka päivältä on pitänyt perua jotakin kivaa menoa tai tärkeää työtekemistä ja turhautumiseni on vain hetki hetkeltä kasvanut. Viikonloppureissustamme Ninan kanssa on tulossa erillinen blogipostaus, joten ei siitä vielä sen enempää, vaikkakin voit jo tutustua reissuumme ystäväni silmin.

Tällä hetkellä tunnen olevani huono työntekijä, huono ystävä ja huono perheenjäsen, mikä taitaa juontaa juurensa siitä, että jos en tunne itseäni hyödylliseksi, en tunne itseäni arvokkaaksi. Auts! Aika toksinen ajatuskela, tätä pitää selvästi työstää, jotta en siirrä tätä vahingossa lapselleni. Kotoahan ne arvot ja opit otetaan mukaan elämään, joten näissä jutuissa saa olla tarkkana.

Onneksi ehdimme juhlia pikkujouluja Lohjalla rakkaan ystäväni kanssa, vaikka työpaikan pikkujoulut jäivätkin valitettavasti väliin tänä vuonna. Voi persikka, jos tästä tulee jokin perinne, että olen joka toinen vuosi sairaana! Ehdin jo hommata järjettömän hienon asunkin teemaan sopien ja nyt kaikki sen osaset menevät hukkaan. Ihan rehellisesti sanoen uskoin jopa, että olisimme kollegani ja ystäväni kanssa sijoittuneet asukilpailussa hyvin. Pitääkin kuvata asu someen ja saatte kertoa, mitä tykkäätte ideastamme.

Ihan yksillä pikkujouluilla en tänä vuonna mene, vaan ystäväni Manu tulee meille riisipuurolle tässä joku ilta, ja varasin myös Factoryn joulupöydän toiselle ystävälleni ja lapsillemme. Euroviisu-teemaisten työpikkujoulujen skippaamisesta en hevillä pääse ylitse, mutta jotakin kivaa odotettavaa sentään löytyy kalenterista joulukuulta. Toki vietämme pientä joulua myös vanhempieni ja siskoni kanssa.

Ehditkö pikkujouluilla tänä vuonna? ❤️