Palataanpa vielä hetkeksi eiliseen. Kun päivä alkaa sillä, että herää Pennywise-painajaisesta omaan huutoonsa, ei se oli jatkuakaan kovin hyvänä. Sängystä nouseminen on vaikeaa ilman kahvia ja aamukahvi jäi juomatta, sillä kahvimaito oli loppu. Uskotteko, että sitä maitoa oli vaikea lähteä hakemaan, kun ei meinannut päästä sängystä ylös? Työmatkalla kohti iltavuoroa muistin kauhukseni, että unohdin sunnuntaina illalla töissä päättää päivän tabletilla enkä voinut edes soittaa aamuvuorolle asiasta, koska en tajunnut sitä aikaisemmin. Voi luoja, mikä maanantai! Arvatkaa, tekikö mieli jäädä peiton alle?

Työvuoroni oli tarkoitus loppua kahdeksalta ja olin saanut vihjeen, että minut vietäisiin treffeille heti töiden jälkeen. Valitsin siis huolella vaatteet mukaani töihin, jotta voisin vaihtaa ne vuoron jälkeen. Lopulta löysin sopivan mekon, joka oli säilytyksestä hieman rypistynyt. Tein sitten sen virheen, että silitin mekon pilalle rikkinäisellä silitysraudalla, jonka vähän aikaa sitten itselleni tilasin. Kuinka hienoa! Lähdin lopulta raahustamaan töihin toivoen, että karmea päivä muuttuisi kivaksi ja että viimeistään illalla se ihana mies tekisi oloni paremmaksi.

Arvatkaapa mitä? Niin kävikin. Tämän postauksen pointti ei nimittäin ole kiukutella eilisestä, vaan muistuttaa siitä faktasta, että sateen jälkeen paistaa aurinko, pahoillakin letuilla voi olla pitsireunat, aika kultaa muistot ja muita kliseitä. Jos joku päivä tuntuu menevän pyllylleen heti aamusta, sovi illaksi tärskyt jonkun ihana ystävän kanssa älä missään nimessä peru niitä, vaikka silittäisit mekkosi pilalle ja peilistä katsoisi mörkö. Asukuvia ei nyt mokani vuoksi tule, mutta toivottavasti sain piristettyä edes jonkun mahdollista kökköpäivää. :)