Ponnaria ei näy kuvassa ja hiusten väri on niin outo, että näytät kaljulta. Morjens, mitkä marsuposketkin! Onkohan siellä vielä sun lounaspitsaa piilossa? Käsivarret on ihan löllöä, kuin pullataikinaa tursuais kainaloista pötköinä pihalle ja päissä ois nakit sormina. Musta mekko antaa anteeks, onneks puit sen, mutta kyllä tarkkasilmäinen näkee, miten ohut kangas liimautuu reisiin. Nekin on yhtä muhkuraa. Onneks ei näy polvia ja sääriä, niin ei tarvi niitä kauhistella. Oot hukannut muka raskauskiloja, mutta miten voi silti olla noin paljon ylimääräistä?!

Yllä oleva kommentti olisi voinut olla jonkun ilkeän ihmisen kommentti tähän kuvaan. Olen saanut tuollaisia. Olen saanut vieläkin pidempiä ja ilkeämpiä, jopa luonteeseen ja perheeseen pureutuvia. Siitä ei kuitenkaan ole nyt kyse. Kommentti on tiivistelmä siitä, mitä ajattelin, kuin näin Särkänniemi-reissun jälkeen tämän kuvan itsestäni. Lopulta julkaisin kuvan, jossa kasvoni näyttivät kapeammilta, mutta vartalo ahdisti silti. Teki mieli poistaa koko postaus, ettei kukaan sanoisi mitään ilkeää.

Olen niin onnellinen, kun sen sijaan, että lähestyvät 30-vuotissyntymäpäivät aiheuttaisivat kriisin, asiat ja ajatukset alkavat loksahdella kohdilleen. Löysin tämän kuvan alkuviikosta, kun etsin erästä toista kuvaa ja katsoin, että oho, kylläpä on Gigi Hadid -fiilistä kasvoissa. Ei siis jyrsijäposkia, vaan yhdennäköisyyttä huippumallin kanssa. Ihailin kapeaa vyötäröäni ja leveää hymyä. Mietin, miten kivasti aurinko vaalensi hiuksiani. Tulin tavattoman surulliseksi, kun mieleeni tulvivat muistot tämän kuvan aiheuttimista reaktioista kuukausia sitten. Miksi pitää aina kiinnittää huomio negatiiviseen? Miksi sitä negatiivista pitää etsiä vaikka väkisin?

Mitä näiden ajatusten välissä tapahtui? Ovatko omat odotukset peilikuvaa kohtaan niin epärealistiset, että aina nähtyään valokuvan pettyy karvaasti? Vai onko se tämä blogi, joka pakottaa minimoimaan kritiikinaiheet?Ruoskivatko muut itseään koskaan näin sairaalla tavalla? :/

(laukku ja kengät saatu Eccolta, koru ByPinjalta)