Keittiössä, tarkalleen ottaen jääkaappimme ovessa on nykyään magneettinen kalenteri lapsille. Täytämme sen joka sunnuntai-ilta seuraavaa viikkoa varten ja tietysti täydennämme sekä muokkaamme kalenteria viikon varrella. Magneettikalenteri on suomalainen keksintö, ja jäimme koukkuun jo aloituspaketin kohdalla. Eilen ostin vielä lisäkuvat, jotta muskarireissujen ja junamatkojen lisäksi voimme jatkossa kuvittaa myös mm. museoreissut, rantalomat ja leikkipuistokäynnit. Nöpsy rakastaa kylpemistä ja kylpymerkki siirtyykin kummasti aina kylvyn jälkeen seuraavalle päivälle. Tekisi välillä mieli piilottaa mokoma merkki. Kylpymerkkihän on todellisuudessa uimamerkki, mutta meidän perheessämme kylpemistä rakastetaan niin paljon, että se rinnastetaan mummolakäyntiin, junamatkaan ja muihin huvituksiin.

Opettelemme kalenterin avulla viikonpäiviä, arkipäivien ja viikonlopun suhdetta toisiinsa, öiden laskemista ja muutenkin tulevaan valmistautumista. Minulla hahmottuu viikko päässäni juurikin tällaisena jonona, mutta minun viikossani lauantai ja sunnuntai ovat allekkain. Eräs ystäväni taas kertoi, että hänellä aikajanat ovat spiraalinmuotoisia. Mietin, onko jokin kalenteri vaikuttanut tähän vai miten ihmisen  päässä oleva näkymätön kalenteri syntyy. Onko kaikilla edes sellaista? Tässäpä kuitenkin oiva kalenteri lapsille, mutta samalla vähän myös meille aikuisille. Mies ei myönnä, mutta kokee varmasti helpottavana, kun voi nykyään luntata suunnitelmamme jääkaapin ovesta, sillä aikaisemmin eräs kysytyimpiä kysymyksiä perheessämme on ollut: “ai, mitä te teittekään tänään?

Tämän päivän kohdalla oli aamulla kuva luistimista ja kahvilasta. Kävimme Jääpuistossa, minkä jälkeen menimme vielä syömään. Nyt ajelemme mummoa ja pappaa moikkaamaan, kun mummolla osui vapaa sopivasti alkuviikolle. Melkein pakkasin luistimeni mukaan, mutta autossa oli jo niin paljon tavaraa, että jätin ne lopulta kotiin. Nyt ehkä vähän kaduttaa. :/