Mustikkapiirakka on keittiössä jäähtymässä, mutta tunnen tuoksun tänne asti. Ulkona on satanut koko päivän, ja minä makoilen makuuhuoneessa naputtamassa läppäriäni. Toisella puolella pötköttelee esiteini-ikäinen poikani, toisella toinen kissoistani. Olisi kuukausikatsauksen aika, sillä kuukaudet ennen häitä alkavat käydä vähiin, mutta tekemistä riittää vielä vaikka kuinka paljon.

En silti ole ainut, joka on puuhastellut ja suunnitellut urakalla viime aikoina. Sain nimittäin viime kuun lopussa kutsun polttareiheni, joita edeltää palaveri-ilta kaasojen ja bestmanien kanssa. Polttariaamuksi pyydettiin pukemaan treenivaatteet ylle, mutta mukaan pitää ottaa uimapuku, juhlavaatteet ja yöpymistarvikkeet. Mitähän ihmettä sieltä on tulossa, alkaa jo jännittää! Mutta keskitytään nyt vielä hääjärjestelyihin, etten mene aivan kierroksille polttareistani.

Näin hääjärjestelyt etenivät heinäkuussa:

🍽️ Sommittelin menumme visuaaliseen muotoon, jotta saamme joko yhden ison menun ravintolan eteiseen tai jokaiseen pöytään pienen menukortin. Seuraavaksi suunnittelen ja tilaan paikkakortit. Törmäsin myös söpöihin, nimikoituihin satiininauhoihin, joihin tulisi vieraan nimi ja jotka solmittaisiin vieraiden viinilaseihin, mutta en tahdo käyttää tähän visioon 300 euroa.

👠 Aloitin hääkenkieni sisäänajon. Kävelen niillä päivittäin 10 minuutin ajan, jotta mukavista kengistäni tulee vieläkin mukavammat ja huomaan mahdolliset hankaumien aiheuttajat jo ennen hääpäivää. Näin rakkopuikkoa tai -laastarin voi laittaa jo aamulla estämään hankaumat ja hiertymät.

🎩 Kihlattuni kävi tilaamassa itselleen tummansinisen villasekoitepuvun räätäliltä. Vielä pitäisi löytää oikeanlaiset kengät, jotka sopivat tyyliin. Joku kaunis taskuliinakin olisi kiva, koska hääseurueen miehille ei tule kukkavieheitä.

🐴 Tajusimme, ettemme ole miettineet hääautoa, mutta toisaalta se ei välttämättä tunnu omalta. Ehkä siirrymme hääpaikalle muiden vieraiden kanssa samalla kuljetuksella. Harmi, ettei Sinebrychoffin panimohevosia voi vuokrata omiin häihin.

👗 Kävin ensimmäisessä korjausompelusovituksessa hi honey -ompelimolla Leppävaarassa. Kannattaa todellakin lähteä näytteilleasettajaksi häämessuille. Minäkin nappasin lähes kaikki palveluntarjoajat, joita tarvitsemme, juurikin sieltä bongaamiseni yritysten joukosta.

Elokuu on viimeinen kokonainen kuu ennen häitämme. APUA! 🆘

Lue myös:

Näin hääjärjestelyt etenivät tammikuussa

Näin hääjärjestelyt etenivät helmikuussa

Näin hääjärjestelyt etenivät maaliskuussa

Näin hääjärjestelyt etenivät huhtikuussa

Näin hääjärjestelyt etenivät toukokuussa

Näin hääjärjestelyt etenivät kesäkuussa