KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / OLYMPUS

Jos ei itse valokuvaa, puhe objektiiveista saattaa mennä yli hilseen. Ja vaikka olisikin oma kamera, sitä saattaa tyytyväisenä kuvata kittilinssillä eikä edes harkita toisen linssin ostamista. Niin se oli minullakin vuosia. Eikä kittilinssissä ole mitään vikaa, sitä en todellakaan tarkoita. Siksi ajattelin kirjoittaa tämän postauksen ruohonjuuritasolta ja näyttää konkreettisesti, mikä Olympuksen kittilinssin ja “bloggaajalinssin” eli yleispätevän 25-millisen ero on käytössä. Halusin kirjoittaa postauksen sellaiselle aloittavalle kuvaajalle kuin mitä itse olin aikanaan kahdeksan vuotta sitten.

Kittilinssi ja automaattiasetukset olivat aluksi käyttööni riittävät enkä ymmärtänyt kameran asetuksista tuon taivaallista. Siksi mustavalkoinen kirjoitustyyli ja kärjistetyt esimerkit. Koetan jättää pois kaikki niin sanotusti turhat numerot, jotka vain sekoittavat ajatuksia siinä vaiheessa, kun kameran asetusten säätäminen ei vielä ole lastenleikkiä.

Sen verran kuitenkin alustan linssipostausta, että postauksen tähti eli 25-millinen linssi on tunnettu siitä, että se vastaa lähes täysin ihmisen silmää eli ei niin sanotusti vääristä. Siitä pienemmät “millimetrinumerot” kuvaavat laajempaa kuvaa eli kuvaan mahtuu enemmän ja suuremmat luvut taas päästävät lähemmäs kohdetta. Tuon 25-millisen saa nyt maksutta(!) vuoden loppuun asti, kun ostaa uusimman PEN-kameran. Lue tarjouksesta lisää tältä sivulta.

Toiset linssit ovat kiinteitä, mikä tarkoittaa sitä, että niillä ei voi zoomata linssiä vääntämällä. Jos tahtoo kuvan lähempää, täytyy kävellä lähemmäs. Alkuun tämä ärsytti minua, mutta kun ymmärsin, että zoomilinssissä valovoima kärsii zoomia käytettäessä, aloin tykätä näistä kiinteistä laseista. Itselläni on käytössä tavalliset versiot, mutta näistä löytyy myös vielä valovoimaisemmat PRO-versiot. Arvostan sitä, että kamera linsseineen mahtuu käsilaukkuun, joten pitäydyn toistaiseksi näissä edullisemmissa versioissa.

Kittilinssi on 14-42 -millinen eli nopeasti voi päätellä, että sitä voi käyttää myös 25-millisenä, kun zoomaa linssillä juuri oikean määrän. Siis tavallaan, sillä eroa kiinteällä 25-millisellä kuvaamiseen on kuitenkin. Suurin ero silmälle on kuvan valoisuudessa, tarkkuudessa ja taustan piirtyvyydessä, sillä jos kittilinssillä zoomaa linssin vastaamaan 25-millistä, sen aukko pienenee eli valovoima heikkenee.

Jos käynnistää kameran ja nappaa kuvan heti säätämättä mitään, samasta kohdasta samoilla asetuksilla otetut kuvat näyttävät tällaisilta suoraan kamerasta ladattuina. Kiinnitä huomio ainakin taustalla oleviin valoihin ja kuvan kokonaisvaloisuuteen. Kuten tulet huomaamaan, tilanteesta riippuen eri linssi sopii kuvaushetkeen paremmin. Alla olevissa kuvapareissa on aina vasemmalla objektiivina kittilinssi eli Olympus M.zuiko Digital 14-42 mm 1:3.5-5.6 ja oikealla Olympus M.zuiko Digital 25 mm f/1,8.

  

Käytän kittilinssiä aina zoomaamatta sillä, jotta saan siitä eniten irti. Silloin linssi kuvaa 14-millisenä eli aika laajaa kuvaa ja valovoima on ihan okei. Kuvaan mahtuu paljon yksityiskohtia ja se myös antaa anteeksi, jos tarkennus ei osu täysin sinne, minne pitäisi. Huonona puolena huomio saattaa kiinnittyä johonkin todella epäolennaiseen tai rumaan, kuten roskiin kadulla tai ohikulkijaan, joka ei tahdo olla suuressa roolissa kuvassani. Väkijoukossa tällä on ehkä huonoin kuvata, jos koettaa ottaa kauniita kuvia eikä harrastaa vain perusdokumentaatiota. Alla näet lajitelman kittilinssillä otettuja fiiliskuvia, joissa yksityiskohtia on loputtomiin. Kuvat ovat blogini tyyliin sopiviksi käsiteltyjä.

25-millisellä saa otettuja kuvia, joissa kohde nousee paremmin esille. Jos joulutorilla nappaa kuvan ihmisestä, 25-millisellä objektiivilla otetussa kuvassa kohde nousee taustasta, sillä tausta ei edes ole tarkka, vaan sen niin sanottu merkityksettömyys korostuu. Tämän mahdollistaa juurikin suuri aukko. Ilmiö korostuu varsinkin, jos kohteen taustalla on valoja. Silloin 14-millisellä voi erottaa yksittäiset lamput, mutta 25-millinen linssi näyttää taustan valot kauniina valopalloina.  Alla näet lajitelman 25-millisellä linssillä otettuja fiiliskuvia blogini tyyliin sopiviksi käsiteltyinä.

 

Huomaatko kuvissa eroja, joista kirjoitin? Kummasta linssistä tykkäät kuvien perusteella enemmän? Kallistut sitten kumpaan linssiin tahansa, se tekee PEN-kameran kanssa saumatonta yhteistyötä. Näiden kuvien Camera Outfitin eli Olympus-runkosuojan ja siihen sopivan mokkanahkaisen olkahihnan punaisina sain beigelle kameralleni Kööpenhaminan lanseerausmatkalta. Näin joulun alla rakastan stailata pientä kameraani erilaisin hihnoin. Myös kameralaukku on oleellinen osa tyyliäni, mutta näin kauniin hihnan ollessa kiinni kamerassa, jätin laukun kokonaan kotiin ja annoin kameran roikkua olallani.

Uusi Olympus PEN E-PL10 -kamerani on parhaimmillaan keikoilla ja festareilla, kun voin nostaa käteni suoraksi, taittaa kameran näytön alas ja kuvata lavalle ilman, että tarvitsee räiskiä sokkona. Myös asukuvissa kamera on huippuapuri, sillä voin asettaa sen oikealle korkeudelle, ottaa siihen yhteyden puhelimellani ja tarkentaa sekä laukaista kamerani itse puhelimeni näytöltä. Tietysti yksi iso plussa on se, että kamera mahtuu talvitakkini taskuun.

25-millisen objektiivin saa nyt maksutta kaupan päälle, kun ostaa Olympuksen uuden PEN E-PL10 -kameran. Lisäksi koko paketista saa vielä 50 euron alennuksen. Lunasta tarjous täältä ennen vuoden loppua! ♥