KAMERA JA KAMERALAUKKU SAATU / OLYMPUS

Rehellisesti sanoen nämä kuvat piti kyllä käyttää tähän postaukseen. Päädyin kuitenkin valitsemaan kuvitukseksi klassisen Köpis-maiseman, joten hylkäsin nämä värikkäät asukuvat. Siksi saatte nyt hassusti kamerapainotteisia kuvia ja niiden kanssa asiaa, joka ei liity kameroihin tai kuvaamiseen mitenkään.

Hyviä uutisia. Täällä alkaa elämä voittaa hiljalleen. Mummu on saatettu viimeiselle matkalle itkumaratonin voimin. Miten voikin aikuinen ihminen mennä niin rikki lähes satavuotiaan kuolemasta, joka ei tullut millään tavalla yllätyksenä. Ehdin hyvästellä mummun, mutta silti tuntuu, että kaikki vaan romahti. Ei kai kuolemaan voi koskaan varautua täysin, vaikka kuinka koettaisi olla rationaalinen. Yritin silti, jotta lasku olisi edes vähän pehmeämpi. Ei ollut.

Yhdistelmäantibiootti saattaa vihdoin purra Nöpsyyn, joka on viiden viikon ajan ollut on/off -sairaana ja oireillut milloin mitenkin. Työsumani alkaa hellittää enkä enää herää yöllä siihen, että kuulen oman sydämeni jyskyttävän korvissani niin kovaa, etten saa nukuttua. Tiukka solmu alkaa löystyä ja toivon, että pian saan sen auki. Olen halunnut vähän hidastaa tahtia ja olla enemmän perheen kanssa tuon Köpiksen matkan jälkeen. Oli kiva käydä oman äidinkin kanssa kahvilla ihan kaksin, vaikka näemme toisiamme kyllä useita kertoja kuussa.

Josko seuraavat postaukset olisivat vähän positiivisemmalla vireellä sävytettyjä. Ainakin olo on sellainen, ettei enää ahdista niin kovaa. Ehkä sitä pitää joskus käydä pohjalla, niin pienet, kivat asiat tuntuvat taas kivoilta. Tänään noita pieniä juttuja olivat valmiiksi keitetty aamukahvi, hyvin startannut työprojekti, yllätyspaketti yhteistyökumppanilta, joulukalenterieni avaaminen ja Nöpsyn ilme, kun tilasin Vapianosta hänelle pupupitsan. Siis pitsan, joka oli muodoltaan jänis. Sanoinhan, että nyt puhutaan pienistä jutuista! :D

Psst! Tykkään tästä maailman yksinkertaisimmasta asusta ihan tosi paljon.