HOITO SAATU / KAUNEUSHOITOLA HILLA

*KAUPALLINEN LINKKI

Kaksi sanaa. Gua Sha. Olisi pitänyt kokeilla tätä jo ajat sitten! Alkuun muistan heti sanoa, että tämä kiinalaiseen lääketieteeseen pohjautuva hoito tehdään puhtaalle iholle ja öljyn avulla, vaikka näissä kuvissa kasvoillani onkin meikkiä. Kotiimme tulvii valoa ehkä kaksi tuntia päivässä, joten piti toimia nopeasti kuvia otettaessa. Tämä postaus on hieman tajunnanvirtamainen, sillä tässä yhdistyvät kauneushoitolakokemus ja omaan ostokseen tutustuminen. Toivottavasti saat silti ideasta kiinni.

Kauneushoitola Hilla on minulle kauneushoitolana tuttu hieman erilaisista hoidoista. Kokeilin sokerointia yhteistyössä, sitten aloin käydä siellä omalla rahalla. Kun kuulin, että Hillassa aletaan tehdä Gua Sha -hoitoja, varasin ajan melkein heti, sillä purentaongelmat ovat olleet blogissani paljon esillä. 60 minuutin hoito maksaa Hillassa 85 euroa. Hoitoa kuvaillaan näin: “Kohottava, kirkastava ja turvotusta poistava kasvohoito sisältää ihotyypin mukaisen kuorinnan, seerumit, naamion, lymfaattisen Gua Sha -hieronnan.Gua Sha -kasvohoidon Hillaan voit varata täältä! Se löytyy valikosta Unna Nordic -kasvohoitojen alta.

Olen ostanut jo aiemmin kivisen kamman itselleni ja nyt opin käyttämään sitä. Pähkinänkuoressa hellemmällä sivelyhoidolla voidaan vaikuttaa lymfakiertoon ja kovemmalla avata esimerkiksi lihaskalvojen jumeja. Opin hoidossa, että kammalla voi kammata hiuspohjaa, joten kampamainen muoto ei ole vain sattumaa. Minulle päänahan kampaaminen tekee erityisen hyvää, sillä stressini aiheuttaa jännitystä päähäni. Päänahkani liikkuu tuskin milliäkään, kun kampaaja pesee sitä ja se ei ole hyvä juttu. Parhaimmillaan päänahan aktivoiminen voi stressin laukaisemisen lisäksi vaikuttaa suotuisasti karvatuppiin ja edistää samalla hiustenkasvua.

Sivun kolonen toimii esimerkiksi niskaan tai leuan avaamiseen ja nyppylät akupisteiden paineluun. Leukojani paljon jännittävänä ihastuin erityisesti sivelyyn, jossa vien kampaa leuan kärjestä kohti korvaa ja avaan samalla suutani hitaasti. En siis yritä näyttää mitenkään huumaantuneelta kuvassa, vaan demonstroin tuota liikettä. Näitä sivelyitä voi tehdä vaikkapa viisi kummallekin puolelle ja painaa voi hieman kovempaa kuin herkemmille osille kasvoja. Liika on silti liikaa, eikä samaa kohtaa kannata hoitaa kovin pitkään kerralla.

Kamman kulman tulisi olla sellainen, että kasvoja todellakin sivelee kammalla. Koska näitä asioita on hankala selittää, suosittelen lämpimästi tutustumaan metodiin ensin kasvohoidon kautta. Näin voi myös kysyä täsmävinkkejä juuri omille kasvoille. Toinen tahtoo eroon turvotuksesta, toinen taas kiinteämään leukalinjan. Kumpikin onnistuu.

Kamman “pallomaiset” nyppylät eivät nekään ole vain koristeeksi. Ne sopivat täydellisesti akupisteiden paineluun. En juurikaan tiedä aiheesta mitään, mutta opin, että olen automaattisesti töissä stressaantuessani painellut nenänvarteni akupisteitä rauhoittaakseni itseäni. Tässä postauksessa mainituista useampi on tärkeä osa päivääni. Ihan uskomatonta, miten sormet suorastaan hakeutuvat niihin!

Jos hoidosta tuntuu olevan apua, voi hankkia kotiin oman kiven. Oma *jadekivinen kampani on Skin by Katja Kokko -kokoelman ja sitä myy mm. Jolie-verkkokauppa. Katja on muuten Suomessa varsinainen Gua Sha -lähettiläs, hänen IG-tilinsä kannattaa ottaa seurantaan, jos vinkit ja tuotteet kiinnostavat yhtään.

Psst! Sormien kampaaminen on kuulemma hyödyllistä tällaiselle paljon koneella töitä tekevälle ja oi hitsi, miten vetreiltä sormet tuntuivat kampaamisen jälkeen!