Terkkuja Köpiksestä! Meidät lennätti tänne Olympus, mutta pressimatkan ohjelma on ohitse ja tällä hetkellä majailemme sviitissämme omakustanteisesti. Itse pressiosuuden sisällöstä kirjoitan myöhemmin, nyt joulutetaan taas vähän. Lähdimme Veeran kanssa jo aamusta kiertelemään joulutoreja, kauppahalleja ja muita kohteita hotellin lähistöllä. Poikkesimme myös The Body Shoppiin kylpypommiostoksille ja LEGO-kauppaan. Sydämeni vei kuitenkin Det Gamle Apotek. Joulukauppa, johon tahdoin jäädä asumaan.

Oikeastaan näitä osui reitillemme peräti kaksi, mutta tämä ensimmäinen oli enemmän mieleeni. Toinen taisi olla enemmänkin pop up, ainakin suppeamman valikoiman perusteella. Jos kiinnostuit näistä ihanista joulukaupoista, kurkkaa Det Gamle Apoteknettisivusto. Vanha ystäväni laittoi viestiä kesken kaupassa haahuilun ja päädyin ostamaan hänellekin koristeita täältä. En kyllä yhtään ihmettele, sillä valikoima oli jotenkin hauskempi kuin Suomessa. Varsinkin pähkinänsärkijäkokoelma oli upea. Itse ostin lopulta vain joulukahvia ja kotiin pienen tuliaisen.

Psst! Olen kuvaillut koko päivän kamerani kittilinssillä. Vähän erilainen fiilis taas näissä kuvissa! :)