PRESSIMATKA / TALLINK SUOMI

Kuten hurjasta IG storyjen määrästä ehkä huomasitte, Tiia järkkäsi bloggaajan unelmaristeilyn eli #unelmaristeilyn viime viikonloppuna kouralliselle bloggaajia. Tunsin porukasta etukäteen parhaiten Tiian ja PlusMimmin, mutta sain tuon viikonlopun aikana monta uutta ystävää. Uusia blogituttavuuksia olivat Kristallikimara, Pöndekengissä ja Casa Mimi. Helin  Beach house kitchen -blogin tunnenkin jo Aller-ajoilta, mutta nyt ehdimme jutellakin.

Menimme ensin Megastarilla business loungessa aamiaisesta nautiskellen meren yli Helsingistä Tallinnaan. Matka kului niin äkkiä, etten tajunnut ottaa yhtään kuvia kamerallani. En ollut kuullut, että Tallinkin ja Siljan laivoilla on Starbucksit, joten leukani tipahti, kun meille haettiin erikoiskahvit toiveidemme mukaan. Loungen herkullinen aamiainen olisi riittänyt sellaisenaankin, mutta erikoiskahvi kieltämättä kruunasi aamun. Tallinnaan päästyäni aloin räpsiä kuvia.

Ensimmäisenä Tallinnassa suuntasimme marsipaanityöpajaan (Maiasmokk, Pikk 16). Saimme maalata marsipaanieläimiä ja ihastella myynnissä olevia taideteoksia. Jo pienen myymälän ikkuna oli niin ihastuttava, että sitä olisi voinut jäädä ihailemaan loppupäiväksi. Olen aivan surkea maalaamaan, siis oikeasti järkyttävän huono. Siksi saatte nähdä vain Tom of Finland -nalleni takamuksen rekkamiehenhymyineen. Teki mieli piilottaa koko teos muilta. Kun ei osaa, ei vaan osaa! :D

Kiertelimme hetken kaupungilla ja piipahdimme paikalliseen putiikkiin  (Woolish, Harju 1). Villaisten Woolish-tuotteiden lisäksi myymälässä myytiin mm. innovatiivisia Pinatex-tuotteita. Ne näyttävät nahkaisilta, mutta “nahka” onkin oikeasti tehty ananaksesta. Olin kuullut näistä vegaanisista  asusteista, mutta en koskaan hiplannut pintaa. Nyt olen entistä vakuuttuneempi idean mahtavuudesta.

Yksi merinovillaisista Woolish-neuletakeista jäi kaivelemaan mieltäni. Se oli vaalea, pitkä ja paksu ja maksoi 110 euroa. Mietin järkyttyneenä, miten joku Hennesin vastaava, jossa on villaa vain nimeksi, voisi helposti maksaa 199 euroa Premium Quality -malliston varjolla ja tämä paikallinen design-neule 100-prosenttisesta merinosta maksaa puolet vähemmän. Jotakin on pielessä, kun näin on. Ehkä vielä joskus tilaan neuletakin ja silloin kirjoitan siitä pitkän postauksen, jotta mahdollisimman moni tutustuu merkkiin. Täältä voit kurkistaa naisten valikoimaa, minun neuletakkiani ei siellä vielä ole.

Kävimme vielä syömässä tunnelmallisessa kahvilassa (Rukis, Viru 11) ennen lähtöä kohti seuraavaa laivaa. Rabarbra-raparperikuohari, johon marsipaanityöpajassa tutustuimme, toimi ruokajuomana täälläkin. Osa osti sitä jopa kotiin mukaan enkä ihmettele miksi! Maku oli sopivan kuiva ja luonnollisen raparperinen. Luomuakin tämä kuohari sattuu olemaan.

Itse ruoka oli hyvää, mutta salaattia haarukoidessani mietin, olisiko sittenkin pitänyt tilata jotakin jännittävämpää kuten jänisburgeri, kun sellainen kerran listalta löytyi. Jälkiruokia muistelen edelleen lämmöllä. Tahmea pavlova ja raparperitorttu katosivat parempiin suihin ennen kuin ehdin edes harkita niiden kuvaamista. Jos eksyt paikalle, tilaa ehdottomasti pala suklaista unikonsiemenkakkua. Se oli todellinen yllättäjä!

          

    

Vatsat täynnä suuntasimme kohti laivaa. Päivän Tallina-asuni voi muuten kurkistaa tästä postauksesta. Matka jatkui Baltic Queen -aluksella kohti Tukholmaa, ja hytiksi sain ison sviitin prinsessatyylisellä nukkumanurkkauksella. Sviittiin kuuluu aina myös pullo talon kuohuvaa ja hedelmiä, joista voi nautiskella. Vaihdoin vaatteet, purin laukkuni ja hetken päästä jo ruokailimmekin laivan venäläisessä Aleksandra-ravintolassa.

 

Venäläisestä ruuasta mieleeni nousevat ensimmäisenä suolakurkut, smetana ja blinit. Alkuruokalankulla oli ensiksi mainittuja mm. valkosipulin ja lohitartarin seurana, ja pääruuaksi sain ison blinin valitsemallani mädillä. Jälkiruoka oli jälleen pavlovaa, join sen kanssa rooibos-teetä hunajalla. En yleensä tykkää jakaa ruokaani, mutta tällä porukalla se oli luontevaa ja sen ansiosta pääsi maistelemaan paljon erilaisia makuja. Älkää muuten kysykö, miten sokerilakkoni voi. Olen vähän sivuraiteilla tällä hetkellä, mutta kohta taas uuden elämän reunassa kiinni.

Jos matkahammasta alkoi jo tässä vaiheessa reissupostauksia kutittaa, varaa oma merilomasi täältä. Meidän matkamme suunnitteli inspiroiva Minäkö keski-ikäinen -blogin Tiia yhdessä Tallink Siljan Marika Nöjdin kanssa, mutta sinä voit kasata omasta lomastasi juuri sellaisen kuin itse haluat. Tallinnasta voisi risteillä illalla takaisin Helsinkiin, mutta tämä ryhmä rämä jatkoi matkaa kohti Ruotsia.

Aamulla olimmekin Tukholmassa, mutta se päivä on sitten oma postauksensa. :)