Palasin eilen risteilyltä kotiin. Kuvamateriaali reissusta on paljon, joten paneudun siihen tänään illalla. Oli hauska huomata palattuani, miten poikien arki ilman minua on tietyissä asioissa hyvinkin erilaista kuin minun kanssani. Sen huomasin esimerkiksi siitä, että…

    

… likapyykkikorissa ei ollut mitään muuta kuin boksereita. Isoja ja pieniä. Ei pussilakanoita päiväkodista (ne pitää itse pestä viikonloppuisin), ei kuraisia ulkohousuja eikä päiväkotivaatteita. Ei niitä silti ollut puhtaidenkaan pyykkien seassa, kummallista.

… sängyssä oli minun puolellani peitosta ja tyynyistä tehty “pötkö”. Sitä oli kuulemma ikävissään jopa vähän haisteltukin illalla! :D

… päiväkotiin oli kuulemma menty tiistaina 5 yli 10. Lapset pitää vielä kello 8-9 välillä, mutta meidän pojilla ei kuulemma ollut edes herätyskelloa. Tai ainakaan sitä ei käytetty heräämiseen.

… siinä vaiheessa, kun minä olisin ollut jo kotona nukuttamassa poikaa, parivaljakko oli vasta palannut kaupungilta eli LEGO-rakennustapahtumasta, Verkkokaupasta ja Picnicistä kotiin. Olen ehkä maailman tylsin ja nihkein äiti.

… uudessa Mario-autopelissä oli paljon uusia kenttiä saatu käyttöön. Ja voi, kuinka ylpeä pienempi pojista oli taidoistaan! Heti piti äidille näyttää uudet hahmot ja kentät.

… olohuoneen lattialla oli uusia LEGO-palikoita. Vihdoin meillä on myös rakennusalusta eikä vain kasaa erilaisia mekaniikkarakennelmia. Toki “legoteippikin” on edelleen kova sana, mutta isolle alustalle on helpompi kasata massiivisempia rakennelmia.

Haluaisitko muuten ensin tietää, mitä teimme Tukholmassa ja Tallinnassa vai mitä minulla oli reissussa ylläni? :)