Terveisiä autosta! Olemme matkalla Turkuun, ja koska Nöpsy on uppoutunut Muumikirjaan, kirjoittelen kuulumisia eiliseltä. Tarkoituksemme oli mennä eilen illalla Korkeasaaren Kissojen yöhön, mutta saavuttuamme lähelle parkkialuetta, siellä huidottiin jatkamaan matkaa. Parkkialue oli täynnä, ja niin olivat myös tienvierustat pitkältä matkalta parkkialueen läheltä. Jo tavalliselta parkkikselta on kävelymatkaa porteille, joten vielä pidempi matka siihen aikaan illasta väsyneen pikkuisen kanssa ei houkuttanut.

Mietin, miten kello läheni jo seitsemää, lasta alkaisi pian väsyttää (eli kiukuttaa) eikä meillä ollut edes rattaita mukana. Päätimme luovuttaa suosiolla ja vaihtaa suunnitelmaa lennosta. Linnanmäen parkkipaikka oli lähes autio ja portille käveli parkkipaikalta suunnilleen minuutin, joten Kissojen yö vaihtui Lintsin kauhuiltaan. Googletin matkalla, että muutama alue oli ikäsuositukselta 13-vuotiaille, mutta myös pienille olisi omaa ohjelmaa.

Se, mitä en ollut huomannut, oli ilmoitus maksuttomien laitteiden tilasta. Säntäsimme “pelottavan alueen” läpi kohti pienten aluetta vain todetaksemme, että reissu oli turha. Alue olikin suljettu. Yleisellä alueella liikkuvat hahmot eivät olleet pelottavia, mutta erikoisalueella oli aika hurjiakin tyyppejä. Pienimpiä ne eivät lähestyneet, mutta jopa minua hirvitti katsoa hoippuvia olentoja kauempaa. Pellekammoisena mietin, miksi edes lähdin mukaan.

Pelottavan pikapyrähdyksen jälkeen kävelimme lasten labyrintin läpi ja ihailimme auringonlaskua. Nöpsy halusi vielä haamuhattaran. Lintsillä oli koko illan hyvä tunnelma, sillä kouluikäiset kiljahtelivat kaikkialla innostuneesti ja aikuiset ihailivat koristeita ja hämärässä loistavia valoja. Pienimmät lapset alkoivat kadota katukuvasta ennen yhdeksää, niihin aikoihin mekin karkasimme zombeja kotiin nukkumaan. Iik!week -tapahtuma kestää 22.9. asti, mutta sitä ei ole maanantaisin tai tiistaisin, sillä silloin huvipuisto on kiinni.

Onko Linnanmäki Iik!week tuttu? Uskaltaisitko mennä..?👻