Enemmän asukuvia. Edes kahdet viikossa. Kuulostaa helpolta nakilta, mutta toteutus on yllättävän vaikeaa. Siksi olen onnellinen, kun sain otetuksi uudella toimistolla jo ensimmäiset asukuvat ennen työpäivän alkua. Parveketta ei ole vielä huollettu, mutta kauneusvirheet saa kai anteeksi, kun on ylipäätään saanut aikaiseksi kuvata jotakin.

Arki loman jälkeen lähti rullaamaan kivasti. Syksylle ei oikeastaan ole merkitty sen kummempaa ohjelmaa kuin viisaudenhammasarvio lokakuulle ja blogiristeily kuun vaihteeseen. Ai niin, sain myös tehtävänannon kissavahdiksi maalle, kun vanhempani lähtevät lomamatkalle. Se taitaa olla tosin enemmänkin niin, että Finski vahtii minua, kun sinkoilen uimaan, lenkille, riippumattoon, kokkailemaan, pyöräilemään ja milloin minnekin onnellisena maaseudun rauhasta.

Ehdin jo kokea kauhuntunteita, kun huomasin, ettei vaatekaapissani ole oikein mitään syksyistä. Onneksi muistin, että syysvaatteeni on pakattu reserviin, jotta voin keskittyä kesäkapseliini. Nöpsyn huoneen kaapissa oli iso IKEA-kassi, josta löytyi tämä musta haalarikin. Lisäsi siellä oli ainakin pitkä kukkamekko, ihania neuleita ja Katri Niskanen Skinny Pantsit, joita olen ehtinyt jo vähän kaivata. Syksy on ihanin vuodenaika pukeutua, mutta rotsille on vielä vähän liian kuuma ilma. En malta odottaa, että saan vaihdettua eteisestä kaikki kesähuitulatakin kunnon rotseihin ja trensseihin. Farkkutakki saa jäädä vielä alkusyksyksi mukaan.

Alkusyksyn oudoin juttu on ollut suhteeni kahviin. Tai siis suhteen katkeaminen. Pahimman blogipaniikin aikana kahvin tuoksu, jota normaalisti RAKASTAN, alkoi ällöttää. Vatsaani koski jo pelkkä ajatus kahvista. Ehkä kehoni yrittää suojella minua vatsahaavalta, mutta jostakin syystä en nyt ole melkein kahteen viikkoon juonut pisaraakaan kahvia. Ostin toimistolle inkivääri-sitruunahauduketta ja kofeiinitonta kamomillateetä eli jotakin rentoutumista ja rauhoittumista tässä ilmeisesti haetaan.

Nykyään aamulla on helppo herätä ja illalla helppo nukahtaa, joten en voi väittää, etteikö kahvilla olisi negatiivisia vaikutuksia minuun. Jos jossakin vaiheessa kahvi alkaa houkuttaa, ajattelin ostaa kofeiinitonta versiota ja katsoa, josko se riittäisi minulle. Yleisvireeni on paljon parempi ilman kofeiinia, ja erityisen innoissani olen siitä, että suosikkivuodenaikani on käsillä.

Tervetuloa, alkusyksy! Löytyykö muita syksyfaneja?♥