Tämä hammaslääkäritouhu lähtee ihan käsistä! Kirjoittelin kuulumisten yhteydessä hampaastani ja yllättäen juttu kiinnosti ihmisiä. Naputtelin sitten paikkausajan jälkeen tilannekatsausta ja sen jälkeen sain aiheen tiimoilta vaan entistä enemmän kysymyksiä. Missä sitten mennään? No, paikkausajan jälkeen sovin tarkastusajan Helsingin kaupungin kautta saamallani palvelusetelillä.

Jouduin jopa perumaan ajan, koska sairastuin ja pääni tulvi kauhukuvia, kuinka yskänpuuskan vuoksi hammaslääkärin pora menisi poskestani läpi. Vastaanottohenkilö oli onneksi ymmärtäväinen, vaikka aikani Hammaslääkäriasema Fredalla olisi ollut vajaan tunnin sisään, kun soitin peruuttaakseni sen. Lopulta kuitenkin paranin ja oli odotettu hammaslääkäripäivä. Sille, miksi tässä tarinassa on kuvituksena Jätskiauto-vierailukuvia, ei muuten ole mitään loogista selitystä.

Jännitin aluksi, kuinka puuduttaminen tulisi sujumaan. Viimeksi jonnekin poskeen survottu jättipiikki (kuulemma johtopuudutus nimeltään) ei auttanut. Hampaani oli tuolloin niin arka, että jo ilman puhaltaminen sitä päin sattui. Pienet piikit hampaan ympärillä kuitenkin auttoivat, mutta nyt stressasin ennen uutta aikaa sitä, pitikö “pohjalle” kuitenkin pistää se kamala, iso piikki vai riittäisikö paikallispuudutus yksinään. Elämä neulakammoisena on suoraan sanoen hanurista. Tästä syystä yleensä sanon heti huoneeseen astuttuani tervehdyksen jälkeen, että piikit pelottavat.

Käytin kaupungilta saamani palvelusetelini Hammaslääkäriasema Fredassa. Olin varannut pitkän ajan, koska en osannut sanoa, montako hammasta pitäisi paikata. Koska olen kiristellyt öisin hampaani piloille, niitä vihloo lähes koko ajan enkä oikein osaa edes paikantaa, mihin sattuu ja kuinka paljon. Hammassärky tuntuu välillä pääkipuna ja niskasärky heijastuu alaleukaan. Lopulta minulta paikattiin kaksi hammasta, hampaat puhdistettiin ultraäänellä ja lopuksi laitettiin vielä fluorilakkaa. Samalla selvisi, että alaleukaan pukkaa viisaudenhampaita, jotka nekin saattavat jomotella.

Palvelu oli todella hyvää! Sain pitää yskimistaukoja, puudutuksen vaikutus tarkistettiin monta kertaa eikä pelolleni pyöritelty silmiäni. Johtopuudutus (eli se rusahtava jättipiikki poskeen) jätettiin kokonaan pois ja puudutus laitettiin suoraan hampaan viereen. Sekään ei tosin toiminut kuin paikattavassa ylähampaassa, joten alahampaaseen laitettiin vielä samaa puudutusainetta erilaisella piikillä. Naksuva piikki, joka annostelee ainetta kovemmalla paineella, auttoi lopulta ja molemmat hampaat saatiin paikattu.

Paikkauksen ja puhdistuksen lisäksi tehtiin tutkimus yökiskojen tarpeesta. Hampailleni niiden yhteenpuremisella aiheuttamani vahingot ovat kuulemma selkeästi nähtävissä ja sain suosituksen yökiskoille. Nyt pitäisi taas soittaa kaupungilta aika, jotta saadaan kiskoprojekti etenemään. Tässä vaiheessa voi kuulemma kuitenkin kestää. Sain myös kehotuksen käydä hammastarkastuksessa ja suuhygienistillä yhden tai kahden vuoden välein, jotta hampaiden tilannetta voidaan seurailla. Sain mukaani venyttelyohjeita, joilla leukani eivät menisi niin jumiin yöllisen jännittämisen vuoksi. En siis narskuttele hampaitani, vaan puren niitä aggressiivisesti yhteen, kun stressaan jotakin. Se taas säteilee koko ylävartaloon, mikä on todella huono asia varsinkin, kun tekee töitä tietokoneella.

Haluatko kuulla, miten yökiskojen kanssa käy? Olen hieman hämmästynyt, miten paljon ihmisiä tämä kiinnostaa. Ilmeisesti yökiskoja ja hammaslääkärikokemuksia Googlataan aika paljon! :)