Polkaistaan uusi viikko käyntiin julkaisemalla Diiskuneidin minulle heittämä Sunshine Blogger Award -blogihaaste. Tuli heti mieleen, onko haaste tämän ikivanhan blogihaasteen uudistunut muoto. En kestä, jos on! Long time no see. Postauksen kuvitus on lauantaiselta Korkeasaari-visiitiltä. Ajattelin ensin tehdä sieltä kunnon postauksen, mutta otin kuvia niin vähän ja niin epämääräisistä asioista, ettei niistä saanut kunnon postausta kasaan. Jos paikka kuitenkin kiinnostaa, täältä löytyy vanhempi postaus eläintarhasta.

1. MIKÄ ON BLOGISI TARINA JA KUINKA SE ALKOI?

Tällaisenaan aloitin MouMou (mouruaa) -blogin vuonna 2008 legendaarisella Vuodatus.net -alustalla, mutta sitä ennen postailin yksityisesti ystävilleni salasanan takana. Aloitin blogin, koska seurasin muutamia tyyliblogeja, joita kommentoin ahkerasti. Jossakin vaiheessa tuntui siltä, että tahdoin antaa itsestäni enemmän, joten avasin oman blogin. Loppu onkin historiaa. Pääsin mukaan Suomen ensimmäiseen blogiportaalin ja aloin saada kirjoitustöitä myös freelancer-puolella. Blogia on kiittäminen tämän hetken työstäni, perheestäni ja ystävistäni.

2. MITÄ INTOHIMO TARKOITTAA SINULLE?

Sitä, että herään aamulla täynnä energiaa ja hymy huulillani. Jos koen intohimoa jotakin/jotakuta kohtaan, en malta pitää sormiani irti kohteesta. Kun blogin kanssa on hyvä buugi, tahtoisin valokuvata ja kirjoittaa aamusta iltaan. Ihmisten kohdalla taas en pysty ajattelemaan mitään muuta kuin intohimoni kohdetta.

3. MITÄ TEET RENTOUTUAKSESI?

Rentoudun metsälenkillä tai hiihtämässä. Kotona taas pikarentoudun höyrysaunassa, mutta siellä tulee harvemmin käytyä. Kun stressaan, tahdon ehdottomasti olla yksin. Rentouttavin tilanne on pähkinänkuoressa se, kun kukaan ei tarvitse minua.

4. VIIMEISIN MATKASI?

Olisikohan ollut Viroon laivalla. Se oli “äitimatka” toissakesänä, sen kauemmas en ole Suomesta päässyt. Tämän reissupostauksen otsikko on muuten taattua MouMou-laatua! Nykyään pressimatkakutsujen kohdalla mietin todella tarkkaan, onko matka todella sen arvoinen. Vuorokauden pyrähdys lentokoneella jonnekin, missä voi ottaa kivoja tuote- tai asukuvia, ei todellakaan ole sen arvoista. Välttelen lentämistä ja kun seuraavan kerran lennän, tahdon kohteen olevan unelmieni kohde. Se selviää muuten myöhemmin tässä postauksessa.


5. MATKUSTATKO YLEENSÄ YKSIN VAI RYHMÄSSÄ?

Ryhmässä. Tahtoisin matkustella enemmän yksin, mutta jotenkin sitä ei vaan tapahdu. Minun kohdallanihan jo junamatka Tampereelle ja takaisin yksin on kova sana. Nyt pojan kesälomalla näitä tilanteita tulee eteen enemmän, koska isovanhemmat maalla on valjastettava apuun, joten aion ottaa kaiken irti junamatkoista. Perheen kanssa taas matkustelemme lomalla yhdessä ympäri Suomea.

6. UNELMAKOHDE, JONNE OLET AINA HALUNNUT MATKUSTAA?

Islanti! Sanoin juuri ystävälleni, että jos saisin elämäni aikana matkustaa enää kerran ulkomaille, menisin ehdottomasti Islantiin. Kuten täällä avauduin, Dubait, Balit ja muut tuon tyylin kohteet eivät nappaa. Jos voittaisin nyt ilmaisen matkan vaikka Dubaihin, myisin tai antaisin sen pois. Se ehkä kertoo jo paljon kiinnostuksen tasosta (ja ilmastoahdistuksesta).

7. MIKÄ ON VIIMEISIN KIRJA, JONKA OLET LUKENUT?

Jenni Janakan Röyhkeyskoulu on loppusuoralla, mutta viimeisin kirja, jonka olen kokonaan lukenut, taitaa olla Idiootit ympärilläni. Toisaalta nyt, kun muistelen kirjaa, en ole ihan varma, jaksoinko kahlata sitä sittenkään loppuun asti. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, kuuntelin kyseisen kirjan enkä lukenut sitä fyysisesti. Hups.


8. MIKÄ ON LEMPI KIRJALLISUUDEN LAJISI?

Hmm… Dekkareista tykkään kovasti, mutta välillä lipsun ihan kauhunkin puolelle. Onhan Stephen King edelleen eräs suosikkikirjailijani. Toisaalta taas Arto Paasilinnan tuotanko kolahtaa todella kovaa ja se on hyvin, hyvin erilaista kuin Kingin kauhuteokset. Lapsuuteni ja nuoruuteni kirjasuosikeista voit lukea tästä postauksesta.

9. MITÄ TYKKÄÄT JAKAA SOSIAALISESSA MEDIASSA?

Sekalaista sisältöä, hyvin sekalaista. Se on myös yksi syy, miksi en voisi koskaan noudattaa mitään Instagram-strategiaa. Niissä suositellaan aina valitsemaan muutama selkeä kategoria, josta postaa kuvia. Minä taas olen edelleen elävä sillisalaatti, joka postaa välillä perhejuttuja, toisinaan kauneutta, joskus reseptejä ja niitä asukuviakin tulee välillä julkaisua.

10. MIKÄ ON SUHTEESI ASUINPAIKKAASI?

Tällä hetkellä asun Helsingissä Töölössä. Tämä on rauhallinen kaupunginosa ja koenkin, että asun aika turvallisella alueella Helsingissä. Töölöstä on lyhyt matka kaikkialle, sillä Kampin metroasema on todella lähellä, ratikka menee vierestä ja kävelymatkakin on lyhyt tärkeisiin paikkoihin. Tavoitteeni on, että asuisin aina niin, että poika pääsee hoitoon ja aikanaan kouluun kävellen.

11. MITÄ HALUAISIT EDISTÄÄ MAAILMASSA?

Tasa-arvoa, ihan joka tavalla.

Haastan edelleen old school -bloggaajia eli Mintun, Kaisan ja Nadjan!♥