*KAUPALLINEN LINKKI

Kun maanantaina ovelle tuodaan *Ruokaboksi, on tiistaina ruokalistalla linssipyörykät. Olethan kuullut tämän vanhan töölöläisen sananalaskun? Ai, et? Joka tapauksessa tämä postaus käsittelee juurikin linssipyöryköitä. Tällä ohjeella saat helposti ja nopeasti ruokaa kahdelle. Vegeboksin ohjeista tämä on ensimmäinen, jota olen kokeillut. Jouduin jättämään kastikkeesta tuoreen chilin pois, mutta lisäsin omalle lautaselleni chilihiutaleita.

Uuden Netflix-sarjaihastukseni (Dead to Me) seuraksi pasta sopi ihanasti. Tällaiset mustan huumorin sarjat vetoavat tällä hetkellä vahvasti, joten ahmin jo Black Mirrorinkin uusimman kauden viikonloppuna. Tuossa uudessa addiktiosarjassa vaan on sellainen vika, että kun sitä on tuijottanut muutaman jakson, tulee sellainen olo, että tekee mieli hiipiä vessaan ja leikellä kynsisaksilla otsis takaisin. Mutta se otsiksesta, nyt pyöritellään pyöryköitä!

Linssipyörykät

1 prk kypsiä vihreitä linssejä

valkosipulinkynsi

1/2 sitruunan mehu

1/2 ruukkua minttua

2 rkl vehnäjauhoja

1/2 tl juustokuminaa

1 tl suolaa

ripaus mustapippuria

Pane uuni lämpiämään 225 asteeseen. Valuta linssit siivilässä ja kaada ne kulhoon. Hienonna joukkoon valkosipulinkynsi ja minttu. Purista vielä sekaan sitruunasta mehu, ja mausta seos suolalla, juustokuminalla ja pippurilla. Lisää vielä vehnäjauhot. Survo massa sauvasekoittimella vähän hienommaksi, mutta sattumia ja karkeutta saa jäädä. Pyöritä massasta pyöryköitä ja paista niitä uunipellillä leivinpaperin päällä 15 minuuttia. Kun pyörykät kypsyvät, valmista tomaattikastike ja pane pasta (200g) kiehumaan.

Tomaattikastike

1 rkl oliiviöljyä

1 rkl tomaattipyrettä

1 kevätsipulinvarsi

1 tlk tomaattimurskaa

1/2 tl kuivattua basilikaa

1/2 rkl valkoviinietikkaa

ripaus suolaa

ripaus mustapippuria

ripaus sokeria

Kuumenna kattilassa oliiviöljyä ja tomaattipyrettä. Lisää suikaloitu kevätsipuli, valkoviinietikka ja tomaattimurska. Mausta kastike suolalla, mustapippurilla ja sokerilla. Vaikka sokeri kuulostaisi hassulta, älä jätä sitä pois. Aina, jos ruokaan tulee tomaattia, jota kypsennetään, kannattaa lisätä myös vähän sokeria. Kiehauta kastike, kippaa linssipyörykät kattilaan kastikkeen joukkoon ja nauti kastike vaalean nauhapastan kanssa!

Psst! Jos Ruokaboksi kiinnostaa, täältä voi napata talteen 20€ alennuskoodin. Se tuntuu jo 54 euron boksissa aika hyvin. ♥