KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / WEECOS

Tiedätkö, mikä ei ole vuodenaika, mutta kuitenkin tavallaan on? Välikausi! Se tuo mukanaan softshellit, fleecet, kuravaatteet, kevyttopat ja muut, joilla lapsi pitäisi pitää kuivana ja lämpimänä ulkona. Noista olen kirjoittanut jo aikaisemmin blogissa useita kertoja, mutta nyt ajattelin keskittyä siihen, mitä muita vaatteita välikausi tuo tullessaan. Olen joka vuosi yhtä innoissani, kun saan kaivaa lapselle esiin toppaliivin, farkkutakin, nahkarotsin, tennarit ja farkut. Kypärämyssyt vaihtuvat lippiksiin ja lipoihin. Toppaukko muuttuu tyylikkääksi muksuksi.

Kaupallinen yhteistyöni Weecosin kanssa jatkuu, ja tässä vaiheessa tahtoisin kiittää edellisen postauksen suuresta suosiosta. Toivottavasti pidät tästä toisesta osasta yhtä paljon, kun katse kiinnittyy lastenvaate- ja asustevalikoimaan, joka Weecos-verkkokaupassa on valtava. Panostan edelleen lastenvaatteisiin, koska tahdon niiden kestävän käyttöä ja säilyttävän jonkinlaisen arvon. Esimerkiksi n. 35 euron Papu-paikkaleggareista saa kirpparilla vielä kympin, jos niitä ei ole kulutettu aivan puhki. En vain myy lastenvaatteita kirppiksellä, vaan myös ostan niitä paljon sieltä, joten on hyvä tietää, minkä brändien tuotteet kestävät kulutusta. Tässä muutamia suosikkilastenvaatebrändejäni ja niiden ympärille koottuja keväisiä asuja.

Rakastan farkkuja, mutta en tahtoisi tukea yrityksiä, joiden farkut maksavat vitosen. En voi olla miettimättä, paljonko valmistajalle jää niistä silloin palkkaa. Klaus Haapaniemi Giants -farkut on suunniteltu kestämään kulutusta. Ne on valmistettu sertifioidusta luomupuuvillasta Italiassa, ja niissä on puuvillaa 98%. Käytössä ne ovat joustavat, sillä farkkujen täytyy antaa periksi, kun lapsi kyykistyy, kiipeää tai hyppää. Farkkujen vyötäröllä on kuminauha ja nappia säätöä varten. Puntit voi kääntää tai jättää pitkiksi. Jos et kuulu heihin, jotka pesevät vaatteet ennen käyttöönottoa, suosittelen vaihtamaan klaania. Tämä kangas päästi väriä ennen pesua aika hurjasti.

Siinä, missä Klaus Haapaniemi on ollut minulle tuttu vain Iittalan mukeista, AARREkid on ollut suosikkilastenvaatemerkkejäni jo vuosia. Malliltaan pitkä NOEL-neuletakki on kuin luotu farkkujen pariksi, mutta voisin kuvitella tämän sopivan kauniisti myös mekkojen pariksi. Jos jakaisin lastenvaatteet tyttöjen ja poikien vaatteisiin, kutsuisin tätä unisex-neuleeksi. Nyt totean vain, että tämä saattaa olla kaunein lastenvaate koskaan. Materiaali on 100% luomupuuvillaa, ja neuleen mallin lisäksi neulos herätti ihastuneita huokauksia sukulaisten keskuudessa.

Neuleen alla on Let it bee -collegepaita, joka ohuemman materiaalinsa ansiosta sopii myös tosiaan päällyspaidan roolin lisäksi vaikkapa neuleen alle eikä jää myttyyn tai pussittamaan. Mehiläispaita on LuckyU-merkin kesämallistoa. Merkki on puolalainen ja minulle aivan uusi, mutta heidän printtimaailmansa kiehtoo kovasti. Pienillä tuotantoerillä ja mallistoteemoilla hurmaava merkki haluaa tuoda kesämallistollaan huomiota mehiläisille. Koska mehiläispopulaatiot ovat pienentyneet ja niillä on kuitenkin tärkeä rooli kasvi- ja viljasatojen menestymisessä, on ne valittu tämän malliston tähdiksi.

Rakastamme matkustaa junalla ja käydä sisäleikkipuistoissa. PikkuSet-merkin keltaiset collegehousut sopivat hyvin tällaiseen aktiiviseen elämään, sillä ne jalassa on mukava kiipeillä, ja housujen taskuihin on helppo piilottaa salaisuuksia. Ah, taskut! Ne taitavat olla parasta, mitä lapsi tietää. Nämä housut meillä on kahdessa värissä. Pirkkalalaisen lastenvaatemerkin vaatteita on ollut meillä ennenkin, sillä entisenä kylmäkoskelaisena tuen mielelläni “naapuripaikkakuntien” brändejä. Suosikkiprinttimme tältä merkiltä saat tietää myöhemmin tässä postauksessa.

LuckyU merkin vanhempaa mallistoa oleva Trees-huppari oli täydellinen valinta keväiselle metsäretkelle. Huppari on lämmintä materiaalia ja sävyiltään harmonisen kaunis. Mitäpä muuta kuosia sitä edes metsään haluaisi pukea kuin puita? Näiden kahden vaatteen myötä tein johtopäätöksen, että LuckyU-tuotteet ovat iholla erityisen pehmoisia. Suosittelen siis varsinkin pienten lasten iholle näitä paitoja.

Korvia lämmittää Papun Knit Pom Pom -lakki, jota tunnustan heti lainailevani välillä. Meillä on koko 56 ja se sopii kummallekin kauniisti. Luomupuuvillasta valmistettu lakki peittää kovat ja sen materiaali on lämmintä, mutta ei hiostavaa. Lakki on juuri nyt tarjouksessa, joten jos se aiheuttaa yhtään ihastumisen värinöitä, kannattaa toimia heti. Lakkia löytyy myös ainakin sinisenä, jos musta väri ei ole oma juttusi.

Entäpä retkeilijän äidin kädet? Kuinka ne pysyisivät lämpiminä? Moiko-brändi myy näitä LO-VE -lapasia eri väreissä. Kaksinkertainen merinovilla on lämmintä ja tuntuu laadukkaalta. Pimeinä vuodenaikoina heijastinhanskat ovat meidän perheessä pakolliset. Pojalla on kokonaan heijastinkankaasta tehty hanskapari ja minulla heijastinosuus on printissä. Nämä suloiset lapaset kuuluvat Heijastavat kädet -mallistoon, joka voitti kansainvälisessä Red Dot Design- kilpailussa 2017 kunniamaininnan.

Keltaiset, taskulliset collegehousut ovat meillä kovalla käytöllä, mutta onneksi niille löytyy ns. stunttipari sille ajalle, kun ne ovat pesussa. PikkuSet nimittäin myy samoja housuja myös mustina. Housut ovat olleet valikoimissa aiemminkin, mutta silloin taskut olivat harmaat. Jos tässä vaiheessa mietit, missä olet kuullut tästä merkistä aiemmin, PikkuSet-tuotteita on ollut Kelan äitiyspakkauksessa jo vuosien ajan. Brändin trikoo- ja collegetuotteilla on Öko-Tex 100 -sertifiointi mikä kertoo siitä, että vaatteet ovat tutkitusti haitta-aineettomia.

Toinen uusi merkkituttavuus, siis LuckyU-merkin ohella, on suomalainen Hicca. Takaa hauskasti pidempi Whales-huppari on sekin kasalla vastuullisuusleimoja kuorrutettu. Muistathan vielä vastuullisuusleimat, joita Weecos käyttää? Pidempää Hiccan bränditarinaa en Weecos-kaupasta löytänyt, mutta tuotevalikoimaa silmäilemällä suosittelisin varsinkin neutraalien sävyjen ja mekkoja rakastavien pienten ihmisen pukijoiden tutustumaan merkkiin. Printit ovat leikkisiä, mutta kuitenkin aika hillittyjä.

PikkuSet -merkillä jatketaan, kun pääsen paljastamaan suosikkiprinttini heiltä! Karkki-leggarit ovat täynnä Englanninlakritseja ja poika antaakin minulle aina pesun jälkeen housuista nuo siniset, nonparellein päällystetyt aniskarkit. Yleensä ihmiset vihaavat niitä, mutta minä rakastan. Viimeksi, kun näitä pidettiin meillä (eli eilen) jouduin hakemaan kaupasta pussillisen lakuja, kun himo kasvoi liian suureksi. Ja ennen kuin kysyt, niin kyllä – näitä tehdään myös aikuisille!

Jos matkalla leikkipaikalle merituuli yllättää, PURA Finlandin jättikokoinen neulepipo lämmittää. Vaikka Helsingissä on muuten kevät, on Ruoholahden merituuli niin hyytävä, että korvat kannattaa suojata kunnolla mohair-villasekoitepipolla. PURA-myssyn villa on mulesointivapaata, ja myssy on neulottu Suomessa. Olen tutustunut PURA-tuotteisiin vasta viime vuonna, mutta heiltä löytyy klassisen kauniita tuotteita laidasta laitaan. Minun päässäni myssyä voi ihailla näissä kuvissa.

Mikä näistä asuista on SINUN suosikkisi? :)

Psst! Weecos-nettikaupasta ja sen upeista vastuullisuusleimoista voit lukea lisää edellisestä postauksestani.