Niin kuin olisi ihana antaa norsunluutornista neuvoja muovin vähentämiseen, en voi sitä tehdä. Ostan edelleen välillä BärBarista mukaan smoothien muovimukiin, kasaan supermarketissa kärryyni typerissä pakkauksissa olevia asioita ja liian usein unohdan kestokassin kotiin, kun lähden ruokakauppaan. Jätekaappimme on täynnä turhaa pakkausmateriaalia, jota opettelen koko ajan vähentämään. Morkkistelen siitä ja hyvä niin. En ole todellakaan esimerkki tai esikuva tässä aiheessa.

Se, mitä voin kuitenkin tehdä, on listata ne asiat, joissa koen edistyneeni, koska paikallani en onneksi junnaa. Viimeiseen kahteen vuoteen on mahtunut arkisia asioita, joihin suhtaudun nykyään hyvin eri tavalla. Jos elämäntapojen muutos kertarysäyksellä tuntuu kammottavalta tai jopa mahdottomalta, ehkä minun listaltani löytyy jotakin kokeiltavaa?

Muovittomampaan arkeeni kuuluvat mm.:

  • kestovanulaput. Näihin vaihdoin enemmänkin siksi, että vanulapuissa kuluu hukkaan puuvillaa, jonka tuotanto ei ole kovinkaan eettistä, mutta säästyyhän tässä kieltämättä samalla se muovipakkaus, johon puuvillaiset vanulaput usein pakataan.
  • topsit. Mikä näiden oikea nimi on? Vanupuikot? Näitä käytän itse satunnaiseen meikinkorjailuun, sillä pääasiallisesti näitä tarvitaan pienen poikani korvahuoltoon. Liimakorva-diagnoosin jälkeen ymmärsin, miksi lapsen toinen korva tuottaa vaikkua moninkertaisesti toiseen nähden. Vaihdoin muovivartiset topsit bambuvartisiin, mutta mietin nyt, olisivatko paperivartiset vielä parempi valinta. Pitääpä tarkistaa jostakin.
  • huuhteluaine. Tai oikeastaan sen käytön lopettaminen, sillä käytän huuhteluaineena nykyään eteerisillä öljyillä hajustettua pyykkietikkaa. Siitä kirjoitin enemmän tässä postauksessa.
  • tiskiharja. Meillä on vielä käytössä muovinen tiskiharja, johon voi vaihtaa pään, mutta kun siitä aika jättää, seuraaja tulee olemaan tällainen bambuversio, joka meillä on käytössä ja kylppärissä saunanpesussa.
  • pesuaine etikasta. En käytä etikkaa vain huuhteluaineena, vaan myös yleispesuaineena laimennettuna. Varsinkin peilit saa etikalla (ja sanomalehden sivuilla) todella kiiltäviksi.
  • käsisaippua. Käytän palasaippuaa sekä keittiössä että vessassa, mutta siinä vaiheessa, kun palat alkavat olla ärsyttävän pieniä, teen niistä nestesaippuaa. Resepti helppoon nestesaippuaan löytyy täältä.
  • kuukuppi. Tämä lienee viisain päätöksistäni, sillä jos laskee vaikkapa sen, montako kuukautissidettä ja tamponia säästyy jo yhdessä vuodessa kuukupin ansiosta, nousee mieleen ajatus, että kaikkien tulisi vaihtaa kuukuppiin, ellei ole jotakin oikeasti hyvää syytä olla vaihtamatta. Täällä listaan syitä, miksi kuukuppiin vaihto kannattaa.
  • suihkupää. Aroma Sense -suihkupää, jonka sain jo vuosia sitten I love me -messuilta blogin kautta, on ihan paras! Suihkua ei tarvitse enää pitää täysillä, jotta tuntee paineen ja tehon. Suihkupää säästää sekä vettä että energiaa, mutta siinä on myös huippuominaisuus. Sen sisään voi ostaa erilaisia kapseleita, joista vapautuu joko vain tuoksua tai myös tehoainetta kuten C-vitamiinia. Kannattaa harkita tätä, hintakin on alle 90€ ja verkkokaupasta löytyy vielä sitäkin edullisempi versio!

Näkyykö muoviton maaliskuu SINUN arjessasi? Miten? :)