Kuukausi vaihtui, mutta talvikapseli jatkaa vielä. Huomasin, etten ole käyttänyt kahta sen elementtiä kertaakaan(!) helmikuun aikana, minkä takia asuvalikoimani on paljon pienempi kuin se voisi olla tällä vaatemäärällä. Tylsistymisen uhka on todellinen, joten teen tässä vaiheessa korjausliikkeen. Tummat reikäfarkut ja harmaa bleiseri ovat aivan koskemattomat, joten päätin korvata ne toisilla vaatteilla maaliskuun ajaksi. Bleiserin vaihdoin tähän mekkoon ja farkut tämän postauksen leomekkoon? Ai, mekkoon? Kyllä! Sitä voi nimittäin käyttää myös paitana tällä tavalla löysähköjen farkkujen kanssa!

Nuo farkut ovat niin rakkaat, että ne ovat hapertuneet puhki jo kahdesta kohtaa ja nyt mietin, millä ihmeellä ne pelastaisin. Kangas on niin heikkoa, etten tiedä, pahentaisiko paikkaus vaan asiaa, mutta sitä on kai pakko kokeilla. Joissakin kuvissa reiät huomaa jo, vaikka käytössä niihin ei onneksi juuri kiinnity ulkopuolisen huomio. Paitsi ehkä jatkossa, kun huutelen täällä ongelmasta.

Kevätkapselia varten yhdet tummansiniset Wranglerit pitäisi nekin korjata, sillä vetoketju on rikki ja kovan googlaamisen jälkeen totesin, ettei sitä voi korjata itse. Saapa nähdä, suostuuko luotto-ompelijani pelastamaan farkkuja vai onko vetoketjun vaihto liian hankalaa. Ei haittaa, vaikka se tulisi vähän kalliiksi, sillä farkut istuvat niin kivasti ylleni. Jos muuten tämä kapselipukeutuminen kiinnostaa, tästä postauskategoriasta löytyy lisää postauksia aiheesta. Ei paljon ole asukriisejä näkynyt sen jälkeen, kun aloin pukeutua kapselimetodin avulla. Vaatekaapista voisi valita silmät kiinni asun ja se toimisi.

Suosittu kapselivaatekaappi-kurssi on jo täynnä, mutta liity odotuslistalle tämän linkin kautta, jos se kiinnostaa yhtään. Teen Caps Lookin kanssa kaupallista yhteistyötä, joten lukijani ovat etusijalla aina, kun kurssista tulee uutta tietoa ja pyrin jakamaan tiedon täälläkin mahdollisimman reaaliajassa. Olen itsekin kurssilla mukana, vaikka kävin sen toissavuonna. Osa tiedosta on vaan jo unohtunut, joten kertaaminen tekee takuulla hyvää. Näin kausikapseleista saa kaiken irti.

Psst! Julkaisin tuon yllä olevan kuvan tänään Instagramissa ja sen kanssa viisi faktaa itsestäni. Mukana on muutama ihan uusi paljastus heillekin, jotka ovat lukeneet blogiani yli kymmenen vuotta. ;)