Onpa aikamoinen perjantai. Ajatus ei oikein kulje, koska en juurikaan nukkunut viime yönä. Kuinka surullista muuten on, että parikymppisen Iinan suusta tuo voisi aiheuttaa “uuh, tuhmaa” -reaktion, mutta näin kolmekymppisen Iina blogissa lukijakunta arvaa välittömästi, että valvominen liittyy yleensä pienimmän perheenjäsenen sairastamiseen tai muuhun riehumiseen. Ai, ei tullut edes mieleen tällainen vihjaus? Ei minullekaan.

En nyt kuitenkaan pysty nyt kirjoittamaan mitään kovin terävää, joten jaan alkuviikosta viimeistelemäni listan. Aiemmin listaamani kuusi suosikkipodcastia eivät nimittäin riitä mihinkään, jos on himokuuntelija. Näitä keskimäärin vartin jaksoja kun kuuntelee aamukahvia juodessa, työmatkalla, töissä, kotona siivotessa ja illalla ennen kuin nukahtaa. Tässä siis vielä viisi podia lisää! Ärsyttää, että joidenkin podien jaksot ovat Suplassa, sillä se on alustana jotenkin kökkö. Tuo kuvissa näkyvä jättihiuspuuteri on saatu KEVIN.MURPHY -merkiltä rekvisiitaksi Ambassador-postauksiin, seuraava on tulossa tänä sunnuntaina.

Afterwork (kuuntele täällä) – Kuuntelin yhden jakson, en tykännyt. Kuuntelin toisen, tykkäsin. Mitä tästä opimme? Kannattaa kuunnella muutama jakso ennen kuin tuomitsee minkään podin. Muutaman kohdalla en ole siihen pystynyt, mutta yleensä kuuntelen väkisin ainakin pari jaksoa. Afterworkiin ihastukseni syveni jakso jaksolta ja nyt olen sitä mieltä, että Jennillä pitäisi olla oma radio-ohjelma. Parasta tässä podissa on se, miten aiheet vaihtelevat syvällisistä hyvin kevyisiin.

Aiheet: #tyttöjenkesken #parisuhde

Papupata (kuuntele täällä) – Voi Sara ja Johanna! Saraan tutustuin blogini kautta ja Johannaan päivätyöni, molemmat tytöt ovat puhdasta kultaa. Tätä podia kuunnellessa on aina väkisinkin hyvällä tuulella. Aihe kuin aihe on kiinnostava, kun sen ottavat käsittelyyn kahden pienen tytöt äiti ja hänen ystävänsä, joilla on kummallakin elämään kadehdittavan hyvä asenne. Mikään lässytyspodi tämä ei silti ole, vaan aiheet ovat välillä rankkojakin. Varsinkin traumoista kertova jakso nosti palan kurkkuun.

Aiheet: #bloggaajat #salkkarit #hyvänmielenpodi #tyttöjenkesken

Yksillä (kuuntele täällä) – Blogimaailman kovat tekijä liittoutuivat podin muodossa. Aloin kuunnella tätä vähän vahingossa, mutta lopulta huomasin kuunnelleeni kaikki vanhatkin jaksot. Hyvin samaistuttavia ja yllättävn arkisia tarinoita kertovat Sara, Elisa ja Marianna nostavat pöydälle sellaisiakin aiheita, joista blogimaailmassa on yleensä vaiettu. “Luonnostaan hoikka” bloggaaja onkin ollut kitudieetillä tai Instagram-kuva ei ole ihan sitä, miltä näyttää. Tästä podista tykkään varsinkin siksi, että sen tekijät ovat kanssani samaa ikäluokkaa, joten monet muistelut ovat kuin omasta nuoruudesta.

Aiheet: #bloggaajat #tyttöjenkesken #arki

Kasvukipuja (kuuntele täällä) – Kipuilua ja kikatusta, niistä studio täyttyy tämän podin äänityksissä. Kaksi äitiä puhuu suoraan ruuhkavuosien haasteista, somen roolista elämässä ja muista kiinnostavista aiheista. Osa näiden naisten lapsista on siinä iässä, että voin samaistua juttuihin. Vauvavuosi tai taaperohommat kun eivät enää resonoi minun arkeeni.

Aiheet: #äitiys #perhe #bloggaajat #tyttöjenkesken #ADHD

Riisuttu by Rosanna (kuuntele täällä) – Voi, ihana Rosanna! Podin nimikin jo kertoo, että missijuttujen lisäksi puidaan myös vakavampia aiheita. Miss Helsinki 2015 on empatiakykyinen ja suhtautuu podinsa vierailijoihin avoimella ja lempeällä tavalla. Rosanna puhuu nopeasti, jos vertaa muihin naisiin, joiden podeja kuuntelen, mutta arvaa mitä? Puhun itsekin niin nopeasti, että koin lähinnä saavani Rosannasta sielunsiskon! :D

Aiheet: #missiys #höpöttely #tabut #vieraat #deittailu

Omat parhaat podcastit saa jakaa kommenttiboksissa! :)

(Huawei Mate 20 Pro medialainassa)