Paljastin maanantaina, että kapselipukeutuminen jatkuu, joten taitaa olla aika opetella käyttämään enemmän koruja. Helpointa minulle on käyttää rannekoruja, mutta myös korvakoruosastolta löytyy kivoja pareja, joita pitäisi käyttää vielä useammin. Oletko valmis näkemään kahdeksan suosikkikorvakorupariani? Osaatko arvata, mitä listalta löytyy?

“Artsyt” silmäkorvikset, joita myi aikanaan H&M, ovat aika omituiset, mutta niihin ihastuin verkkokaupassa salamana. Voitin tuolla kuvalla muuten Avonin meikkikuvakilpailun. Kuvia oli kolme erilaista ja tässä minulla oli teemana moderni Marilyn kauneuspilkkuineen.

Riippuvat H&M-kivikorvikset ovat sävymaailmaltaan sellaiset, että farkkutyttöjen vaatekaapeista löytyy juuri näitä värejä. Nämä ovat syksyllä parhaimmillaan, sillä tuo punaviinin sävy tuo mieleen syksyn lehden ja ruskan. Hyvät farkut ja punkku, ei kai sitä muuta edes tarvitse?

Valkoiset tupsukorvikset H&M:lta ovat aikamoiset pötkylät ja niin painavat, että käytän näitä yleensä yksi kerrallaan eli vain toisessa korvassa. Tavallaan en edes tykkää näistä, mutta tavallaan tykkään tosi paljon. Aargh, ristiriitainen olo.

Blogin kautta saadut planeettakorvikset ovat Mine Güngörin, minkä korumerkin fanit huomasivat takuulla jo heti kuvasta lukematta tätä tekstiä. Tämän merkin korusuunnittelija on ammatiltaan kuvataiteilija ja se jotenkin huokuu tästä merkistä kauas. Myös vihreät jalokivet ja hauskat ufot ovat tämän samaisen merkin.

Glitterhuulikorvikset ovat titiMadamin, mutta ostin ne Glitternistin nettikaupasta. Saatat muistaa tämän merkin näistä pleksikoruista? Ajattelin laittavani punaista huulipunaa näiden kanssa, mutta en varmaankaan ole muistanut suunnitelmaani kertaakaan. Hups!

Näihin korviksiin rakastuin Instagramissa. Littlebit Design -korvikset (HYVÄ KOUVOLA!) on saatu blogin kautta. Toisessa lukee “la la la la” ja toisessa “I can’t hear you“. Verkkokaupan kautta voi teettää koruja omilla teksteillä, joten nyt niitä villejä ideoita toteuttamaan.

H&M:n keltaiset pallokorvikset tuli kulutettua melkein puhki kesällä! Käytin niitä sekä punaisen kesätopin että bändipaidan kanssa useita kertoja viikossa. Jos joku innostui tämän postauksen myötä H&M-korviksista, niitä voi selailla täältä. Kaikki tämän postauksen korut ovat kuitenkin vanhahkoja malleja enkä usko, että niitä löytää enää.

Sadepilvikorvikset  on saatu Nunulta ja ne ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan ihanat. Nämä edustavat myös aika näyttäviä korvakoruja, jotka miellyttävät minua suunnattomasti. Arkisin käytän lähes aina nappikorviksia, mutta kun vaihdan korut, vaihdan tilalle yleensä jotakin isoa ja roikkuvaa. Lisää näyttäviä korviksia voi selailla Nunun Instassa.

Mikä näistä pareista on sun suosikkipari? Entä omasta korulaatikostasi? :)