Ihan oikeasti yritin kirjoittaa otsikkoon “kokomusta”, mutta jotakin tapahtui. Olkoon tällä postauksella siis omalaatuinen nimi. Maanantain blogiavautuminen on unohdettu ja olo paljon kevyempi. Kiitos, kun kuuntelitte. Eilinen oli kummallinen maanantai, sillä yleensä viikot alkavat tahmeasti, mutta jostakin syystä tämä viikko starttasi hyvällä fiiliksellä. Mieli tulvii ideoita ja kirjoitan kiitospäiväkirjaa kynä savuten. Siellä vilisee työjuttuja, mandariineja, hyviä biisejä, lumikinoksia, pieniä suukkoja ja joogatunteja.

Hiihtolomaviikkoon on enää pari viikkoa aikaa, mutta suunnitelmat ovat ihan auki. Sitä edellisellä viikolla olisi tarkoitus lähteä talvimökkeilemään, joten vaikka virallinen lomaviikko kuluisikin arkisesti kotona, pääsen edeltävänä viikonloppuna onneksi lomatunnelmiin. En tiedä edes, voinko olla koko viikkoa vapaalla, kun kesällä päiväkoti on taas kuusi(!) viikkoa kiinni ja sinne pitäisi säästellä lomia. Rovaniemi-suunnitelmat siirtyvät koko ajan ja alan jo olla sitä mieltä, että tuskin päädyn sinne elämäni aikana, kun lähtöä pitää koko ajan siirtää jostakin syystä. Mutta ei se mitään, tässä kuussa on jo vaikka mitä kivaa suunnitteilla täällä Helsingin lähellä.

Tällainen asu on muuten nykyään koko pukeutumiseni ydin. Ihonmyötäiset housut eli joko nämä mustat tai sitten farkut, pitsitoppi ja sen päällä joko neule, kimono tai neuletakki. Tiukkaa ja löysää samassa paketissa. Näissä kuvissa neule on kylläkin väärinpäin, sillä syvä v-aukko kuuluisi eteen, mutta tässä topissa on sen verran syväänuurrettu kaula-aukko, että paljastelen mieluummin selkäpuolta. Joskus tekee hyvää kokeilla pukea lempivaate toisella tavalla ylle.

Sovin tälle viikolle perjantaille yökylätreffit Veeran kanssa, kun hän on ollut erityisen allapäin viime aikoina. Tuntuu kurjalta, kun ystävää ei pääse oikein lohduttamaan välimatkan vuoksi, mutta nyt ehdimme jutella kunnolla. Lauantaiaamulle suunnittelin vielä brunssin, jonne Ninakin poikkeaa. Mitä enemmän on ystäviä paikalla, sitä vähemmän mahtuu huolia huoneeseen.

Jos tulee mieleen jotakin ehdotusta brunssitarjoiluista, kuulen mielelläni vinkkejä! Hitsi, kun ei ole vohvelirautaa, sillä vino pino aamupalavohveleita voisi olla aika ihana tapa aloittaa päivä. :)