Mennäänpä suoraan asiaan. Tähän kapselipukeutumisintooni liittyy vahvasti eräs nettiartikkeli, jonka sanavalinnat eivät ihan tunnu omilta. Ei se lööppi ole, mutta lehti on lööppilehti, joten näillä mennään. Kapselipukeutumiseni jäi tauolle tämän postauksen myötä, kun muutimme toiseen asuntoon ja pakkasin vaatteeni sitä varten muuttolaatikoihin. Ei mitenkään negatiivinen postaus? En siis ehkä kuvailisi postauksen äänensävyä valittamiseksi? Ai, miksikö kyselen tällaisia? Koska IS julkaisi artikkelin, jonka lopussa on minun mielipiteeni, kuinka olin blogissa “valittanut kapselipukeutumisen tuoneen elämään ongelman”.

Kirjoitin kyllä kapselikokeilujeni alkuvaiheessa postauksen, jossa kerroin että touhu tökkii ja kyllä, ehkä jopa valitin yksitoikkoisuudesta ennen kuin pääsin jyvälle siitä, kuinka hyvä kapselipuvusto muodostetaan, mutta on vähän kyseenalaista tarttua tuollaiseen kommenttiin kesken kokeilun, jos sen jälkeen olen kirjoittanut kapselipukeutumisesta positiiviseen sävyyn ja kertonut sen vievän asukriisit mukanaan. Alla kuvakaappaus nettijutusta.

En edes aloita siitä, voisiko blogin nimen kirjoittaa oikein, kun siihen viittaa (tai no, viittaa ja viittaa, kun mitään linkkiä ei ollut), kun pitäisi varmaankin olla vain tyytyväinen, että etu- ja sukunimeni on kirjoitettu oikein. Oh well, aina ei voi voittaa, mutta koska kaimani Iinan vetämä Caps Look® -yhteisö (näin linkitetään, kun viitataan toiseen ihmiseen tai sivustoon) on niin huippu, tahdoin korjata tämän ns. valituskommenttini ihan virallisesti ja samaan hengenvetoon kertoa, että jatkan kapselipukeutumista heti helmikuun alusta.

Oikeasti vähän ärsyynnyin tästä, mutta käännän kommentin positiiviseksi ja toivon, että Iina tiimeineen sai tämän myötä paljon lisää jäseniä mahtavalle kapselisivustolleen. Mietin ensin, että laitan jutun kirjoittajalle viestiä, mutta huomasin sitten, että jutun kommentointi on jo suljettu ja luultavasti kaikki, jotka ikinä tulevat jutun lukemaan, ovat sen jo tehneet. Niinpä tietysti.

Minun puolikas (koska tämä olisi pitänyt aloittaa jo joulukuusta) talvikapselini tulee sisältämään alla näkyvät elementit. Yhteensä osasia on aika vähän verrattuna aiempiin kapseleihini, sillä niitä on vain 18 ja kapselieni koko on ollut turhankin usein yhdelle kuukaudelle reilustikin yli 20. Nyt mennään maaliskuun loppuun näin eli kapselin elinaika on kaksi kuukautta. Ulkoiluvaatteet ovat erikseen, koska toppahousut ja muut vievät kapselista turhaa tilaa.

  • tummat, cropatut farkut (H&M)
  • skinny pants -leggarit (Katri Niskanen)
  • vaalea, punteista revityt farkut (H&M)
  • valkoinen pooloneule (H&M)
  • musta neule (H&M)
  • neuletakki (? / saatu)
  • ruutubleiseri (KappAhl / saatu)
  • värikäs kimono (KappAhl / saatu)
  • hevosmaksimekko (KappAhl / saatu)
  • musta silkkitoppi (Marciano by Guess)

Asusteista otin mukaan vain pakolliset eli arkisen repun työlaukuksi ja pienemmän laukun kaupungille ja iltamenoihin. Repesin juuri ääneen. Mihin iltamenoihin?! :D Jos kuitenkin kutsu käy juhliin, saan luvan napata juhlatyylin kaapistani vapaasti, sillä niin tuskin tulee käymään. Pikkulaukku käy muuten käsilaukusta tai vyölaukusta, se on monipuolinen kaveri. Laukkuun saa eloa huivilla, ja huivi taas taipuu käyttöön vaikkapa hiuksiin. Itse asiassa olen joskus tehnyt huivinkäyttövideon juuri tällaisista pienistä silkkihuiveista, muistatko sen vielä?

  • pieni bambihuivi (Ivana Helsinki)
  • musta pikkulaukku (H&M)
  • kapea vyö (Gucci)
  • reppu (Globe Hope / saatu)

Kenkien valita oli ihan liian helppoa. Valitsin vain ne, joita käytän eniten. Sattumalta niiden värimaailma sopii aika hyvin asuun kuin asuun, koska mustalla tai ruskealla ei oikein voi mennä metsään. En osaa edes arvata, onko tämän vuoden maaliskuussa kevät pitkällä vai vielä kunnon talvi lumihankineen ja pakkasineen, joten otin varmuuden vuoksi myös yhden korkonilkkurit mukaan kapseliin. Niillä on hyvä kävellä, joten työmatkatkin taittuvat näillä.

  • lämpimät talvikengät (Crocs)
  • mustata nilkkurit (H&M)
  • korkonilkkurit (Timberland)
  • klassikkobootsit (Timberland)

Mutta hei, positiivisen kautta. Negatiivisestakin voi inspiroitua ja ehkä lopultakin kapseliyhteisö hyötyi tästä postauksestani. Ainakin teen parhaani korjatakseni tuon “lausuntoni”, koska tuollaisella ajatuksella en ole kyllä kuukausiin suhtautunut kapselipukeutumiseen. Oikeastaan ihan toisin päin. Olen alkuvuodesta harjoittanut positiivisiin asioihin keskittymistä ihan huolella ja koettanut vähentää negatiivisuutta, mutta tämä juttu meni kyllä tunteisiin, vaikka punnitsinkin useita päiviä, tartunko aiheeseen.

Tulipa kirjoitettua kunnon blogiavautuminen. Ihan kuin olisi taas vuosi 2008! :D