KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / UNELMA ITSESTÄ -VALMENNUS

Moni varmasti googlaa Unelma itsestä -kokemuksia, kun harkitsee neljän kuukauden hyvinvointiverkkokurssin ostamista. Itse kuulin kurssista, kun eräs tuttu bloggaaja hurahti sitä kautta salitreenaamiseen. Toinen taas tuntui löytävän valmennuksesta tasapainoa arkeen. Piti ihan tarkistaa, onko kyseessä sama valmennus, kun kerta tulokset ovat niin erilaiset keskenään. Oli se sama, ja siksi lähdin mukaan valmennukseen yhteistyöbloggaajana.

En ole koskaan ollut valmennettavana, ellei sitten muutamaa PT-kokeilua lasketa. Silloin on alkanut ahdistaa se, että on tilivelvollinen toiselle ihmiselle, mutta myös se, että tunnen, etten osaa ihan selittää, mitä toivon ja haluan tapaamisilta. Sain alaselkäkipuni poistettua PT:n kanssa, mutta silti ajattelen, etten varmaankaan enää palkkaa itselleni personal traineria. Muutenkin tietynlaisen ulkoisen tilan tavoittelu tuntuu enemmän 20-vuotiaan kuin 30-vuotiaan Iinan unelmalta.

Verkkovalmennuksen tukena on oma Facebook-ryhmä, mutta päätin jo heti alkuun, että se ei ole juttuni. Seuraan ylläpitäjien julkaisuja, mutta muuten en osallistu. Koska en jaa omia ajatuksia, tunnen myös, etten ole oikeutettu lukemaan muiden tarinoita, joten pysyttelen taustalla. Tunnen oloni hyvin, hyvin epämukavaksi, kun pitäisi tsempata tai olla tsempattavana täysin tuntemattomien ihmisten keskellä. Ryhmä on vapaaehtoinen, joten käperryin itseeni ja jätin sen hyödyntämisen väliin.

Vaikka välillä vastaukset päässäpyöriviin kysymyksiin löytyy peilaamalla ajatuksiaan toisiin ihmisiin, päätin nyt keskittyä tutkimaan itseäni ja etsimään vastauksia sisältäni. Vanha kolikkokikka luo uskoa siihen, että sieltä ne vastaukset lopulta löytyvät. Emmitkö kahden vaihtoehdon välillä? Heitäpä kolikko ilmaan ja testaa, kumpaa lopputulosta toivot, kun odotat kolikon laskeutuvan toiselle kyljelleen.

Kurssilla voi saavuttaa monia asioita. Voi oppia syömään paremmin, voi oppia hallitsemaan energiavarojaa, voi laihtua, voi omaksua uuden rutiinin tai tavan arkeen. Lupaukset eivät tuntuneet missään. Sitten luin sen viimeisen. “Opin rakastamaan itseäni tällaisena kuin olen.” Siinä se. Yksinkertainen ja kaunis lupaus. Nykymaailman luomat paineet ja kummallinen riittämättömyyden tunne pitäisi heivata hiiteen, jotta voisin olla onnellisempi. Nyt se on sanottu ääneen.

Haluaisin voida hyväksyä sen, että olen äiti, jota ympäröivät ruuhkavuodet. En tule koskaan palaamaan huolettomaan elämään, jossa voi lähteä hetken mielijohteesta seuraavana päivänä pressimatkalle, tuhlata tonneja villamattoon tai nukahtaa kaverin lattialle ilmoittamatta siitä kenellekään. Aikani ei riitä kaikkeen, ja olen vastuussa toisesta ihmisestä. Olen myös vastuussa itsestäni, mikä kumma kyllä sekin unohtuu välillä. Omasta terveydestä huolehtiminen on todella tärkeää, sillä se vaikuttaa suoraan jaksamiseeni ja vireystilaani, mikä taas vaikuttaa suoraan perheeseeni. Näistä lauseista saattaa kuultaa läpi identiteettikriisi ja sellainen velloo tosiaan ympärilläni.

Kurssi kestää neljä kuukautta. Sinä aikana täytän näiden kuvien työkirjaa, jonka sain alkuviikosta postissa. Sellaisen voi tilata netistä itselleen ilman kurssiakin, mutta en osaa sanoa kirjasta vielä juuta enkä jaata, joten jätän alennuskoodit ja muut myyntipuheet tuonnemmas. Katsotaan, mihin tästä kirjasta ja kurssista on. Aion antaa kurssille 100% itsestäni, jotta näen, mitä tapahtuu. Kurssin hinta 199€, joten odotukset ovat todellakin korkealla. Seuraavissa postauksissa pääsenkin analysoimaan itseäni ihan kunnolla ja vielä julkisesti, iik!

Tästä alkaa siis matka Unelma itsestä –verkkovalmennuksen bloggaajana. Seisooko lopussa kiitos ja itserakkaus vai pettymys ja kärttyinen bloggaaja? Vain aika näyttää. Sisimpääni sukeltavia postauksia sekä Unelma itsestä -kokemuksia voi seurata jatkossa tästä kategoriasta! :)