“Pois jääkaapilta!” Paitsi, että jouluna saa herkutella juuri silloin, kun siltä tuntuu ja jouluun on enää muutama viikko. Täytyy siis harjoitella tositoimia varten. Sen kunniaksi blogi on vähän sokeri-painotteisempi, mutta eiköhän se tasapaino kohta keikahda taas toiseen suuntaan. Uusin sokerileipomus, jota kokeilin kommenttiboksiin jätetyn vinkin ansiosta, on piparijuustokakku. Alkuperäinen resepti löytyy täältä. Minä puolitin reseptin, jotta sain juuri Iittalan Teema-kulhoon sopivan pikkukakun.

Paistettu piparijuustokakku

Pohja:

90 g piparkakkuja

40 g voita

Täyte:

300 g tuorejuustoa

1 dl ranskankermaa

0.5 dl sokeria

muna

50 g piparkakkuja

0.5 tl kanelia

0.25 tl jauhettua inkivääriä

Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. Voitele vuoka. Murskaa pohjan piparit monitoimikoneessa tai kaulinta ja pakastepussia käyttäen. Sulata voi ja sekoita piparkakkumurskan joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka kylmään odottamaan.

Vatkaa keskenään tuorejuusto, sokeri ja ranskankerma. Lisää joukkoon muna, karkeasti murskatut piparit ja kuivat mausteet. Kaada täyteseos pohjan päälle, kopauta sitten vuokaa pari kertaa pöytää vasten, jotta mahdolliset ilmakuplat nousevat pintaan. Paista kakkua uunin alatasolla n. 40-50 minuuttia.

Kakku on sopivaa, kun se on hyytynyt reunoilta mutta on keskeltä vielä selvästi märkää ja hyllyvää eli se näyttää selkeästi siltä, että on raaka. Avaa silloin uunin ovi hetkeksi ja laita se sitten hetken päästä takaisin kiinni. Laita uuni pois päältä ja anna juustokakun hyytyä jälkilämmöllä suunnilleen tunnin ajan. Ota kakku huoneenlämpöön ja anna sen hyytyä vielä mielellään yön yli jääkaapissa.

Tämä kakku on supertuhtia, joten suosittelen sen seuraksi hedelmiä tai marjoja! :)