KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / KITCHEN AID

Minä ja Kitchen Aid -monitoimikoneeni, jonka syksyllä blogin kautta sain, olemme nykyään erottamattomat. Siinä, missä kasvispastan yhteydessä intoilin laitteen modernista sorvilisäosasta, olen viime aikoina käyttänyt laitetta perinteisemmillä tavoilla eli leipomiseen. Meille riitti hyvin pienempi taikina, jonka tein tähän pikkukulhoon. Laitteen mukana tuli myös isompi, kahvallinen metallikulho, mutta saatavilla olisi keraamisia kaunottariakin lisäosina. Pullataikina neuvottiin tekemään taikinakoukulla ja koneen kakkosnopeudella. Ohjekirjassa oli hyvä taulukko, josta voi tarkistaa, millä välineillä ja säädöillä mitäkin kannattaa tehdä.

Koneesta on nyt netissä tarjous, että jos ostaa tämän mallin, saa personoinnin eli haluamansa tekstin tuohon metallinväriseen osaan ja lahjapaketoinnin kaupan päälle. Kaiverruksia voi kokeilla tällä sivulla virtuaalisesti, vaikka ei edes aikoisi ostaa laitetta. Voisi äiti itkeä onnesta, jos saisi muulta suvulta tällaisen joululahjan. Itse olisin varmaankin järkyttynyt niin, että sydämeni olisi pysähtynyt. Olen haaveillut tästä niin kauan!

Pullataikina

½ l maitoa

2 pss kuivahiivaa

2 tl suolaa

2 dl sokeria

1 rkl kardemummaa

muna

n. 14 dl vehnäjauhoja

100 g voita

(voiteluun muna)

Ota raaka-aineet huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen leipomisen aloittamista. Sekoita hiiva pieneen osaa jauhoista ja sekoita jauhoseos kädenlämpöistä hieman kuumempaan maitoon. Sekoita joukkoon myös suola, sokeri, kardemumma ja muna. Lisää loput vehnäjauhot vähitellen. Vaivaa hyvin ja lisää pehmeä voi alustamisen loppupuolella. Laita lopuksi taikina peitettynä kohoamaan vedottomaan paikkaan.

Jos muuten luit blogeja jo vuonna 2008, muistat ehkä, että kun jostakin aiheesta innostuttiin, siitä postattiin aivan hullu määrä kuvia ja jokaisesta mahdollisesta vaiheesta? Minulle on se vaihe meneillään monitoimikoneen kanssa. Ah, taikinakoukku! Uuh, kulho! Wow, lukitusmekanismi! Nam, tämä herkullinen, punainen väritys! Leipominen oli näppärää, kun taikina tehtiin suoraan kulhoon, missä se sai myös nousta sen jälkeen, kun se oli vaivattu ihanan sitkoisaksi.

Täytevaihtoehtoja oli mielessäni pörräämässä niin paljon, että toteutin lopulta kaikki ne, kun en osannut päättää. Tässä vaiheessa uunin voi laittaa kuumenemaan 225 asteeseen. Päätin jakaa taikinaan kolmeen osaan ja käyttää täytteeksi mantelimassaa, piparkakkumurusia ja kaneli-sokeria sekä voita. Valitse suosikkisi tai kokeile vaikka kaikkia vaihtoehtoja kuten minä.

Ensimmäinen täyte on mantelimassa. Ostin pussillisen pilkkahintaan Matsmartilta ja se kului kokonaan tuohon vuoalliseen. Jaa ensin pullataikina kolmeen osaan ja vaivaa (kolmasosa)taikinasta ilmakuplat pois. Kaaviloi taikina suorakaiteeksi tai neliöksi. Levitä päälle mantelimassa, kääri tiukalle rullalle ja leikkaa paloiksi. Asettele pullat voideltuun vuokaan vierekkäin.

Toisena “täytteenä” ovat piparkakut. Ota jälleen kolmasosa taikinasta erilleen. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois ja kaaviloi se. Leikkaa taikinasta muutaman sentin paksuisia suikaleita ja murustele kuusi isoa piparkakkua. Painele suikaleet piparimurskaan, kierrä suikale kierteelle ja tee kierteestä solmua muistuttava viritys. Piparimurujen lisäksi väleihin sopisi voisula ja piparkakkumauste, täytyykin lisätä niitä ensi kerralla.

Kolmas versio pullasta on perinteinen korvapuusti. Vaivaa ensin lopputaikinasta ilmakuplat pois ja kaaviloi se sitten suorakaiteeksi tai neliöksi. Levitä päälle voisula, sokeri ja kaneli. Täytteeksi tarvitaan suunnilleen 50 g voisulaa, 1/2 dl sokeria ja 1 rkl kanelia. Kääri levy rullaksi. Leikkaa rullat paloiksi vinoittain niin, että joka toinen leikkaus on vinoon toiseen suuntaan ja joka toinen on vinoon toiseen suuntaan. Paina jokainen pala keskeltä (kapeimmasta kohdasta) alas peukalolla niin, että pullasta tulee korvapuusti. Olen tehnyt tästä operaatiosta joskus vuonna 2012 gifin! :D

Anna pullien kohota kaksinkertaisiksi leivinliinan alla lämpimässä sekä mahdollisimman vedottomassa paikassa. Voitele pullat sitten vatkatulla munalla (koko satsiin riitti yksi muna) ja ripottele korvapuustien päälle vielä halutessasi raesokeria. Minä delegoin tämä hauskan osuuden 4,5-vuotiaalle joulutontulle, joka ei kumma kyllä kiinnostunut taikinan syömisestä. Oli kuulemma tärkeä Pyjamasankarit-jakso juuri telkkarissa.

Paista pullat 225-asteisen uunin keskitasolla uunista riippuen 10-15 minuutin ajan kauniin värisiksi. Jaoin tuon taikinan tosiaan tasankolmeen osaan, joista tuli yksi Iittalan Teema-vuoallinen ja kaksi pellillistä irtopullia sen lisäksi. Muut pullat kypsenivät 15 minuutissa, vuoka vaati 20 minuuttia.

Omiksi suosikeiksini nousivat mantelitöhnäpullat. Toivottavasti tästä postauksesta oli inspiraatiota joululeipomuksiin! :)