KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / OP VAKUUTUS

Talvi tuli, ihanaa! Lumihiutaleita, kuuraa ja ritisevää jäätä. Punaisia poskia, viileitä käsiä ja vuotavia neniä. Aivastuksia, niiskuttamista ja kipua korvassa. Voisi ehkä sanoa sen lisäksi, että Suomen kaunein vuodenaika on käsillä, on käsillä myös flunssakausi ja se on usein lapsiperheissä erityisen raskasta aikaa. Siksi olen mukana OP Vakuutuksen yhteistyökampanjassa edustamassa perheenäitiä, joka poikkesi viime talvena pahimpana aikana kerran viikossa kotimme vieressä sijaitsevalla lääkäriasemalla.

Meidän perheellämme on kaikilla pankkitili OP:ssa, joten oli luontevaa, että vauvavuoden aikana keskitimme ja otimme vakuutukset OP Vakuutuksesta. Kerrottuani raskaudestani oli vakuutus yksi ensimmäisiä asioita, joka nousi puheeksi äitiystävieni toimesta. Se pitäisi ottaa kuulemma mahdollisimman pian, koska ikinä ei tiedä, mitä tapahtuu. Yritin vertailla vakuutuksia netissä etukäteen, mutta lopulta päädyin ottamaan sen tutusta paikasta, josta saimme vielä alennusta maksuista, koska meillä oli useampi vakuutus samasta paikasta.

Poikani on niin sanotusti perusterve. Lapsen terveysvakuutusta on silti hyödynnetty jo useita kertoja, vaikka Nöpsy on vasta 4,5-vuotias. Kun lapsi on sairas, sitä valitsee usein lähimmän avun ja lyhyimmät jonot. Silloin on hyvä tietää, mitä lapsen vakuutus korvaa, sillä ihan “peruskäynnistä” flunssan aikana saa jo muutaman kympin takaisin omavastuun jälkeen. Ja sitten on tietysti tämä lottovoitto lasten sairastelulotossa eli korvatulehduskierre.

Se, mikä sai minut lähtemään mukaan tähän kamppikseen, oli tieto, että terveysvakuutus sisältää sekä tapaturmavakuutuksen että hoitokuluvakuutuksen. Hoitokuluvakuutus oli meillä kesällä ja sitä koko edeltäneenä vuonna hyvin ajankohtainen aihe, kun korvien putkitusepisodi oli kuumimmillaan. Se oli todella raskasta aikaa koko perheelle. Olimme mieheni kanssa vuorotellen töistä poissa hoitamassa sairasta lasta. Lapsi huolestutti, tekemättömät työt huolestuttivat ja oman valvominen lapsen rinnalla huolestutti. Muutaman flunssan jälkeen aloimme miettiä, onko taustalla jotakin suurempaa, kun lapsi ei parane, vaan uusi infektio alkaa aina edellisen antibioottikuurin loputtua.

Ensin ravasimme talven ja kevään lääkärillä hakemassa aina vaan uutta antibioottikuuria korvasärkyyn, jollaiseksi “perusflunssa” aina viikon jälkeen muuttui, tarkistuttamassa korvien kuntoa ja milloin mistäkin epäilyksestä. Neuvolassa puhuttiin mahdollisesta liimakorvasta, joka altistaa helposti tulehduksille. Pahinta oli huomata, että vaiva alkoi jo vaikuttaa lapsen kuuloon ja lopulta poika tahtoi aina nähdä puhujan suun, jotta voi lukea huulilta samalla, kun kuuntelee puhetta. Aika pelottavaa.

Jossakin vaiheessa aloin kyseenalaistaa, onko olemassa asiaa nimeltä turha lääkärikäynti ja olenko vain vainoharhainen, kun olemme jatkuvasti lääkärissä. Mietin, olenko sellainen hysteerinen äiti, joka vie lapsen lääkäriin pienestäkin yskäisystä. Kun kyse on lapsen terveydestä, sanoisin, että ei ole olemassa turhaa lääkärikäyntiä, mutta toisaalta on. Sinne lääkäriin ei nimittäin aina tarvitse lähteä, vaihtoehto löytyy omasta puhelimesta.

Pohjola Terveysmestari -palvelu auttaa ketä tahansa, mutta OP:n terveysvakuutetuille puhelinpalvelu numerossa 0100 5225 tai sovelluksen chat on maksuton. Kysymyksiin vastaavat aina terveydenhuollon ammattilaiset. Jos tapaus vaatii lääkärin apua, voi terveysmestari tarkistaa asiakkaan puolesta, mitä vakuutus kattaa. Usein maksettavaksi jää vain omavastuu. Sovelluksessa voi siirtyä suoraan lääkärin etävastaanotolle tilanteen sitä vaatiessa. Tämä vaihtoehto olisi ollut helpompi ja nopeampi verrattuna siihen, että googlailin monista eri lähteistä tietoa siitä, mitä korvien putkitus maksaa ja korvaako vakuutus sen. Lopulta lapsen korvat putkitettiin julkisella puolella, jonne saimme tuurilla peruutuspaikan ja tulehdukset loppuivat kuin seinään.

Terveysmestarista kuulin vasta tämän kampanjan yhteydessä, mutta olen aiemmin kokeillut mm. työterveyden ja erään yksityisen lääkäriaseman chattia. He ei osanneet niinkään vastata vakuutuskysymyksiin, mutta arvioivat hoitotarvetta hyvin chatissa. Turhiin lääkärikäynteihin voi mennä satasen verran rahaa, vaikka kävisi “vain” tarkistuttamassa lapsen korvien kunnon ja lääkekuurin tarpeen. Tuntui kurjalta polttaa syyslomamatkarahat lääkärikäynteihin, joista olisi voinut selvitä paljon pienemmillä kuluilla ja ilman, että kuumeista lastaa pitää pukeua väkisin ja lähteä raahaamaan näytille tokkuraisena. Sovelluksesta löytyvät myös Pohjola Sairaala -käyntien tiedot ja reseptit samasta paikasta.

Terveysmestari auttaa myös ohjaamaan oikealle taholle. Omien iskias-kipujeni aikana raskauden jälkimmäisellä puoliskolla minulla ei ollut hajuakaan, auttaisiko minua yleislääkäri, erikoislääkäri, fysioterapeutti vai kuka. Tuttavapiirissä riitti toki ihmisten omia kokemuksia, mutta niistä meni lähinnä pää sekaisin, kun kaikki olivat eri mieltä. Itse asiassa eräällä neuvolakäynnillä, kun kyselin terveysasioista, minua neuvottiin googlaamaan asiaa. Kuinka luotettavaa! Todellinen apu olisi voinut olla yhden chat-keskustelun päässä alan ammattilaisen kanssa.

Nyt puhelimestani löytyy Pohjola Sairaala -sovellus enkä enää pinkaise jokaisen yskähdyksen vuoksi lääkärin vastaanotolle. Toivon, ettei chattia tarvitse kokeilla pitkään aikaan, vaan säästymme pahimmilta sairasteluilta, mutta ainakin tiedän, että ammattilainen on lähellä, jos tulee sellainen olo, etten tiedä, mitä tehdä. Se on valitettavan yleinen tunne pienten potilainen kanssa, kun ei tiedä, vähätteleekö tai liioitteleeko lapsi oireita. Jos vaihtoehtona on katsella äidin kainalossa piirrettyjä tai lähteä lääkäriin, myönnän ainakin itse lapsena vähän huijanneeni oloni kanssa.

Kuuntele kuitenkin AINA sairastapauksissa omaa vaistoasi, ja jos on yhtään sellainen olo, että pitäisi lähteä lapsen kanssa lääkäriin, lähde! Muissa tapauksissa apu löytyy niinkin läheltä kuin omasta puhelimesta. :)

(takki saatu Didriksons, Huawei medialainassa)