Voin vastustaa mitä vaan, paitsi kiusausta eli kahvinhimoa. En osaa juoda kahviani mustana, joten kahvimaidon loppuminen on takaisku minulle. Niin kävi maanantaina, kun makasin kipeänä kotona eikä koko talossa ollut pisaraakaan Kaslinkin Baristaa tai edes lehmänmaitoa, joka menee pahimmassa hädässä.

Niinpä tein jotakin aivan uskomattoman säälittävää. Tai no, kokeilin aamulla viedä roskat sisäpihalle, jotta saan vähän happea, mutta taju meinasi lähteä, joten ei tämä ehkä ollut niin säälittävää. En uskaltanut lähteä kauppaan enkä tahtonut odottaa, että pojat palaavat töistä ja päiväkodista kaupan kautta. Päätin siis tilata itselleni aamukahvin kotiin.

cargo MouMou

Foodorasta ei löytynyt yhtään paikkaa, joka toimittaisi kahveja, mutta Woltista löysin lopulta Cargon. Kun minulle sanoo Cargo, ajattelen heti ihanaa aamiaista, jossa on maukasta leipää jumalaisen herkullisella juustolla sekä avokadolla, jogurttikulho, iso kauralatte ja inkiväärinen mehu. Tilasin sitten koko setin ja jäin odottamaan, soittaako joku, ettei kahveja valitettavasti toimiteta kotiin.

 

Raja on siis ylitetty. Jos joskus tuntuu, että bloggaajat kiillottavat sädekehiään kierrättämällä kaiken oikein, lahjoittamalla satoja euroja kuussa hyväntekeväisyyteen ja muutenkin toimimalla kaikessa jotenkin “oikein”, se ei todellakaan ole totta ainakaan minun kohdallani. Pyrin jakamaan tietoa hyvistä tavoista ja ideoista, mutta se ei tarkoita, että toimisin aina itse planeettamme tai edes oman itseni parhaaksi. Toivottavasti tämä on itsestäänselvää.

Oikeastaan mietin jopa, että jaan tietoa ehkä jopa siksi, että pyrin samalla muuttamaan aktiivisesti omaakin käyttäytymistäni. Teen sen enemmänkin vertaistukena kuin minään norsunluutornista huudeltuna ohjeistuksena ja juuri sellaisia neuvoja itsekin mielelläni kuuntelen. Oma käytökseni muuttuu usein vinkkien eikä syyllistämisen kautta.

Joten vastauksena kysymykseen, jota et ehkä kehtaa kysyä, niin KYLLÄ – aamukahvin voi tilata kotiin! :)