Ennen kuin sain uuden blogin auki, jouduin pitämään parin viikon ajan tahatonta blogilomaa. Vanha blogi oli jo pakattu siirtoa varten eikä tämä uusi ollut vielä auki, joten turhautti. Mutta mitä sitten puuhailin noina parina viikkoina, kun en voinut bloggailla? Tässäpä tärkeimpiä juttuja “blogilomani” ajalta! Perinteiset kuulumiset, olkaapa niin hyvät.

  

Kombucha-addiktioni muuttui vakavaksi. Olen fermentoinut sitä kotona jo muutamankin erän, ja Pupun salaatin kylkeen ostan aina pullon The Good Guys Companyn inkiväärikombuchaa. Suosikkimakujani omista kokeiluista ovat olleet minttu-inkivääri sekä tämä uusin vanilja-sitruuna. Valmistuksesta on tulossa toivepostaus, mutta siihen asti voit vakoilla Insta Storystani, miten fermentointi sujuu.

Perhe-elämässä alkoi uusi kausi. Tasainen Batman-fanituksen jälkeen kaikkialla on yhtäkkiä Pyjamasankareita. Joululahjatoivelistakin meni heittämällä uusiksi! En voi olla miettimättä, mikä on seuraava villitys ja koska se alkaa. Tästä muutoksesta tykkäsin, koska uusi suosikkisarja on vähemmän väkivaltainen kuin Batmanit, vaikka piirrettyjä tai LEGO-versioita ovatkin.

 

Töissä keskityin pikkujoulujen järjestämiseen. Se oli toisaalta hauskaa, mutta toisaalta koko ajan oli morkkis, kun “oikeat työt” piti hoitaa kuitenkin samalla. Pikkarit pidettiin eilen upeassa M6-juhlatilassa Helsingin kattojen yllä ja meno oli villiä. Kiitos kaikille, jotka pääsivät paikalle! Ensi vuonna sitten ne lahjat mukaan, kun nyt unohtui koko huikea lahjanvaihto.

Hioin joululahjataktiikkaani. Sen lisäksi, että keskityn olemaan ostamatta joululahjoja uusina juuri yhtään, pohdin myös, onko oikean kuusen hankkiminen kotiin parempi vaihtoehto kuin muovikuusen hankinta. Meillä on aina ollut oikea kuusi, mutta kaikki se variseminen on aika rasittavaa. Toisaalta mieluummin rasittunut jouluttaja kuin rasittunut maapallo, mutta onko joulukuusibisnes kuitenkaan eettistä? Tällaisia mietin.

 

Jumiuduin pukeutumaan joka päivä Skinny Pantseihin ja pitkään neuleeseen. Siis ihan joka päivä! Jotenkin tämä pimeys saa kaipaamaan kaikkea mukavaa ja nämä housut ovat todellakin mukavat. Ei varmaankaan tarvitse sanoa, että näidenkin kuvien ottopäivänä tuon neuletakin parina oli juurikin tämä kyseinen housupari? Olen tylsistä tylsin! Toisaalta nuo housut taipuvat vaikka millaisiin asuihin. Katso vaikka täältä kahdeksan eri asua! :)