Ihan kuin olisin elänyt tämän hetken aiemminkin. Jotakin menee rikki ja menen paniikkiin. Sitten iskee ärsytys ja päätän korjata tilanteen heti. Teen vauhdilla korjausliikkeen, taputan itseäsi olalle ja huomaan, että olen oikeastaan edelleen lirissä. Syynä tähän on joka kerta kärsimättömyyteni ja se, että elän menneisyydessä. Saanen kertoa lisää?

Tämän viikon alussa tietokoneeni päätti, ettei aio enää käynnistyä. Mietin, raahaisinko työkoneeni aina illaksi kotiin, jotta voisin blogata ja käsitellä kuvia. Mietin, ostaisin jonkin parin sadan euron hätäkoneen. Mietin, miksi edes mietin tätä, kun kuitenkin päädyn ostamaan uuden, pienen Macbookin. Siksipä ostin sen sillä samaisella sekunnilla ja tunnin päästä olin jo noutamassa uutta konettani. Sellaista tuttua ja turvallista.

Tämähän meni kivasti. Siirtäisin vain ulkoisen kovalevyni kiinni uuteen… Ei. Tässä mitään USB-porttia ole. No, onneksi voin käyttää koneen sisäistä tallennustilaa, koska se on ihan uusi eikä täynnä kuvia tai videoita, ja tökätä kamerani muistikortin suoraan… Niin mihin, Iina? Siihen yhteen(!) pieneen reikäänkö, joka läppärin sivussa on? Siihen reikään, mihin sopii kotoa vain ja ainoastaan se uusi latausjohto? Jeps.

Joten hei, siirsin kuvat kamerasta puhelimeen ja sieltä puhelimella muokattuina koneelleni kertoakseni, että sain tänään naputella muutaman tunnin töitä lapsuudenkotini terassilla ja se oli aivan ihanaa. Tämä tekniikkahäsellys ei sen sijaan ole ihanaa. Opinkohan koskaan ottamaan asioista selvää ennen kuin toimin? Tilastojen valossa väittäisin, että tuskinpa. Onneksi sain edes vertauskuvalliset omenakuvat tähän Apple-sähellykseeni.

Säätäähän joku muukin välillä oikein kunnolla näiden koneiden kanssa? :D