Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

KYLLÄ ja EI. Valitsin jo ennen blogia ruokapaikkoja ulkonäön perusteella, joten tämä ei ihan täysin pidä paikkaansa. Kuitenkin, jos kahdessa ravintolassa yhtä kaukana minusta olisi tismalleen sama ruoka, mutta toisen ravintolan nurkassa olisi glitterputous, valitsisin sen putouksellisen, koska tahtoisin kuvata sen. Vai kokea? Tähän kysymykseen ei taidakaan olla ihan suoraa vastausta.

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

HARVEMMIN kuin useammin. Varsinkin tuo pukeutumiskohta! Kysykään vaikka työkavereiltani, niin roikun aika samoissa vaatteissa toimistolla neljänä päivänä viikossa. Joskus sitten repäisen, jos aamulla on enemmän aikaa. Tähän laiskotteluun on siis syynä laiskuus. Kattauksista tosin pyrin nykyään tekemään kotona kivoja, vaikka en kuvaisi niitä minnekään. Sisustushan ja sotkuhan meillä on kotona ihan kamala, joten jos ikinä julkaisen kotikuvia, niissä on todellakin siivottu kuvia varten.

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

EI. Todellakin otan! Ei siinä ole mitään ihmeellistä.

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

KYLLÄ ja EI. Siis todellakin teen, mutta julkaisen välillä myös hyvin ristiriitaisia juttuja, joiden kohdalla en jaksa miettiä mitään brändäystä. Olen kuitenkin loppupeleissä ristiriitainen persoona, joten en koe tätä mitenkään huijaamiseksi. Jokaisessa meissä on monta puolta, jotka ovat välillä vahvempia ja välillä heikompia.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.

EI. Saatan käyttää jotakin kuvakulmaa, jonka tiedän imartelevan. Harvemmin esimerkiksi kuvaan itseäni alhaalta, koska sillä kuvakulmalla saa kolme leukaa lisää. Kuvienmuokkaukseni sen sijaan rajoittuu kuvien rajaamiseen sekä valon ja värien säätöön.

Silottelen elämääni somessa.

KYLLÄ. Jätän riidat, mahdolliset sairaudet perheenjäsenillä ja muut samaan kategoriaan menevät asiat yleensä jakamatta. Ennen oli toisin, mutta nykyään koen, että tämä linja on hyvä.

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

KYLLÄ. Muutaman merkin kanssa tuli jossakin vaiheessa niin kökkö fiilis, että tekisi mieleni poistaa vanhoja postauksia, joissa merkkiä kehun, mutta en tiedä, kehtaanko. Ja toisaalta on typerää, että jonkun ihmisen käytös vaikuttaisi arviooni ihmisen edustaman brändin tuotteesta. Siinäpä syy, miksi en ole ainakaan vielä poistanut noita postauksia.

Bloggaajien elämä on glamourista.

KYLLÄ. Sellaisia hetkiä on suosituilla bloggaajila todennäköisesti enemmän kuin ei-bloggaajien elämässä keskimäärin, mutta isossa kuvassa kaikilla on omat huolensa ja murheensa. Se, että saa PR-toimistolta ison konvehtirasian kotiovelle ruusukimpun kanssa ei muuta toisaalta elämää “glamouriksi”, jos oma mies mukiloi tai ulosmittausmies koputtelee toisella ovella. Tai no, riippuu tietysti, miten “glamourinen” määritellään, mutta näin minä sen näen.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

KYLLÄ. Paljon enemmän kuin ennen. Mutta en ehkä sanoisi, että Instagram-kuvina, vaan yleensäkin kuvina, sillä kamerastani löytyy paljon materiaalia, mitä en julkaise missään kanavassa. Valokuvaaminen kiehtoo koko ajan enemmän kuin kuvien julkaiseminen.

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.

EI. Kymmenen blogivuotta opettivat jotakin ja tätä taktiikkaa suosittelen muillekin. Älä anna muiden vaikuttaa tekemisiisi, vaan kulje sitä polkua, jota itse haluat.

HAASTE:

  • Kerro, keneltä sait haasteen.
  • Vastaa väittämiin.
  • Lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää  (ehkä sellainen, jonka olet joskus kuullut) ja vastaa myös siihen itse.
  • Lähetä haaste kolmelle muulle bloggaajalle.

Saatu Nooralta, annetaan Inka, Anna ja Iina. Ihanaa juhannusta! :)

(kengät saatu Eccolta)