Jes, nukahti! Rassukka yskii niin, että lima vaan lentää, mutta tuntuu, että parempaa kohti ollaan menossa. Tosin, jos joudun perumaan vielä yhdenkin putkitusajan, koska lapsi on kipeä, sekoan täysin. Ei tää voi venyä näin paljon. Vaihdetaan hoitovuoroja miehen kanssa läpsystä ja ollaan illalla ihan rikki, kun potilas haluaa ulos kiipeilemään, vaikka pitäisi levätä ja siitäkös sitä saa väännettyä.

Viikonloppuna ois ohjelmassa poikien parturikäynnit ja yhdet kaverisynttärit. Loppuviikko meni ihan pyllylleen, kun poika oli kipeänä, mutta teen sunnuntaina yhden työpäivän, etten oo ens viikolla ihan lirissä. Saksan lanseeraus lähenee Zadaalla eikä nyt ois aikaa poissaoloille. Onneks on päikkäriaika ja illat, jolloin ehtii vähän katsoa, ettei mitään elintärkeää jää tekemättä.

Ihan hassua, miten paljon sohva voi vaikuttaa kodin ilmapiiriin. Vanhan nahkasohvan aikana en koskaan loikoillut siinä, mutta nyt, kun on iso kangassohva, tekee mieli makoilla edes kerran viikossa ja vain olla. Siis sen minuutin ajan kunnes muistan, että piti laittaa pyykinpesukone päälle, paketoida postipaketti, tehdä ruokaa tai lähettää joku sähköposti. Mutta kuitenkin, nyt on edes teoriassa kiva löhöillä.

Pöhköä, että kesä on nyt täällä eikä mulla ole mitään hajua, mitä lomalla tapahtuu. Tekisi mieli lähteä jonnekin ulkomaille, mutta ei siinä oikein taida olla järkeä, jos Suomessakin on lämmintä ja kaunista. Ehkä sitä voisi ajella johonkin kaupunkiin, jossa ei yleensä vietä aikaa ja suosia kotimaanmatkailua?

Joskus, kun mulla on vapaapäivä, lähden tutustumaan Töölöön paremmin. Etu-Töölö on jo tutumpi, mutta syvemmällä on vielä paljon pengottavaa. Ylipäätään Helsingissä on vielä paljon, mihin pitää tutustua. Välillä aina tuntuu, että maalla ois kiva asua, mutta onhan tää nyt huippua, kun naapurissa on sushipaikka ja postipaketit liikkuu lähikaupasta toiseen. Tuoretta leipää voi ostaa korttelin päästä ja isot nähtävyydet on ihan kainalossa.

Vielä yks ajatus. Miten ihmeessä lihansyöjäkasvi voi olla edelleen hengissä, vaikka oon tällainen epäviherpeukalo? Sehän on ollut meillä jo yli neljännesvuoden. En ymmärrä! :D