Köh köh. Ipana vuoroin yski ja vuoroin nukkui eilisen sylissäni mummolan sohvalla. Tänä aamuna tyyppi kasaili jo tyynyjä temppurataa varten, mutta nyt minä yskin keuhkojani pihalle. Edellinenkään pöpö ei ole vielä kokonaan poissa. Alan olla aika loppu tämän sairastelun kanssa. Joku lohdutti, että ensimmäisen (päiväkoti)vuoden jälkeen helpottaa, mutta sitä on jäljellä vielä kuukausia.

Olo tuntuu voimattomalta. Ei auta liikunta, pinaattismoothiet, iltarentoutukset, käsidesit, mikrobit tai maitohappobakteerit eikä lämmin pukeutuminen. Ei auta rennompi asenne, stressin vältteleminen, noutoruoka eikä vastustuskyky, joka tuntuu olevan hukassa. Ei vaan auta, sillä joka viikko joku meidän perheestä tuo uuden pöpön, joka sitten lopulta käy läpi kaikki perheenjäsenet.

  

Haluaisin kovasti kyllä uskoa, että tämä kierre loppuu vielä. Korvatulehduskierteen loppu häämöttää jo, sillä viimeisimmällä lääkärireissulla lääkäri huomasi, ettei pojan terveen korvan tärykalvo reagoi normaalisti. Siellä on kuulemma jotakin tahmaa silloinkin, kun tulehdusta ei ole. Olin ajatellut, että jatkuva “mitä”-jankkaaminen oli ikään kuuluvaa kyselyä, koska meillä kysellään muutenkin koko ajan, mutta poika-rassu ei oikeasti aina kuule toisella korvallaan täysin.

Nyt sitten odotan puoli vuotta, jotta putket asennetaan. Mahdollisuus on kuulemma saada peruutusaikakin, mutta jotenkin, vaikka toki yritän suhtautua positiivisesti, olen varma, että siitä soitetaan juuri tällaisena päivänä, kun räkä lentää ja päähän sattuu. Ennen leikkausta pitäisi olla vähintään kaksi viikkoa terve enkä rehellisesti sanoen muista, koska viimeksi meillä olisi ollut kaksi tervettä viikkoa putkeen.

Aurinkoista palmusunnuntaita! Jos vaan olette terveitä, menkää ulos ja nauttikaa puolestani ihanasta säästä. Tämä on käsky! :)