Hahaa, millainen kummituseläin musta kuoriutui, kun tein muuten normaalin meikin, mutta jätin ripsivärin pois! Siihen oli kylläkin hyvä syy, sillä halusin demonstroida erästä meikkituotetta. Tiedät jo, että ihastuin tähän ripsariin palavasti ja rakastuin vähintäänkin yhtä kovaa saman sarjan kulmatuotteeseen. Nyt sarja täydentyi uudella tuotteella, jota testasin välittömästi.

Pohjustusmascara, jonka sain blogin kautta testiin, on varsin helppokäyttöinen eikä mikään uusi keksintö, mutta ehkä vähän unohtunut. Olen käyttänyt joskus niitä kaksipäisiä ripsareita, noiden toisessa päässä on valkoista pohjustajaa ja toisessa ripsaria, mutta en ole ostanut niitä enää vuosiin. Nyt ihmettelen, miksi en, sillä ero pelkällä ripsivärillä sudittuihin ripsiin on huikea.

 

Homma toimii niin, että ensin ripset taivutetaan, sitten niihin suditaan kerros valkoista pohjustajaa, annetaan kuivua muutama minuutti ja levitetään normaalisti päälle lempiripsaria. Kannattaa sutia ripsari myös ripsien yläpuolelta, jotta lopputulos peittää kaiken valkoisen pohjustajan.

Aine tuuheuttaa ja antaa pituutta ripsille välittömästi, mutta pohjustaja kuulemma myös ravitsee ripsiä. Alla olevat kuvat eivät ole ihan tarkkoja, mutta niistä näkee hyvin, että vasemmalla puolella olevassa silmässä ripsiä näkyisi olevan tuplasti toiseen verrattuna. Ei huono lopputulos!

Hintaa pohjustajalla on suunnilleen 15 euroa. Ripsivärinpohjustajan voi ostaa täältä*, huulillani näkyvän mattaisen nudehuulipunan taas täältä. Kulmia en tehnyt tähän postaukseen luottotuotteellani, vaan vanhalla kynällä, koska olin pakannut luottomeikkini tässä vaiheessa muuttoa. Ei hyvä, en palaa kulmakyniin enää koskaan.

Tunnollinen sairastaja palaa nyt peiton alle yskimään keuhkonsa palasiksi. Päiväkodista tarttui mukaan taas uusi pöpö, joten ajoin pojat pihalle ja aion pötköttää koko sunnuntain, jotta olen huomenna skarppina töissä. Edellinen sairausloma teki niin julmetun rästikasan, etten vaan voi olla pois töistä enkä tulla tämän sairaammaksi. Onneksi ei ole kuumetta ja onneksi hätätapauksessa töitä voi tehdä kotoakin.

Nauttikaahan lumisesta sunnuntaista! Minua odottaa jääkaapissa iso laskiaispullakakku.♥

(*kaupallinen linkki)