Aah, mikä tuoksu täällä leijailee! Lämmittelen uunissa kesäkurpitsalasagnea ja kuuntelen toisella korvalla, mitä telkkarissa tapahtuu. Yleensä meillä ei katsota telkkaria, mutta lastenohjelmien aikaan se on auki. Hassua on se, ettei poikani ole edes vielä kotona, mutta avasin silti telkun vanhasta tottumuksesta heti saavuttuani töistä kotiin. Siinähän sitten mölisee hetken ennen kuin pojat tulevat töistä ja hoidosta kotiin syömään.

Olipa kivan luminen päivä! Kerrankin ei tuntunut liian pimeältä aamulla, kun jo ohut lumikerros toi valoa. Onneksi tajusin aamulla, että jos muskariin lähtee ajoissa, ehtii napata muutaman asukuvan ennen tunnin alkua. Yleensä asukuvia on jopa vähän varastossa, mutta nyt on ollut kiireinen alkuvuosi, kun töissä on käynnistettävä paljon projekteja. Luojan kiitos stressikerroin on silti pieni, kun on mukava työ.

Ajattelin ensin, etten kuvaa kenkiäni, mutta niissä on niin hölmö ratkaisu, että se on pakko paljastaa. Toisen kengän vetoketju on rikki eikä sitä saa kiinni kokonaan, joten pidän molemmat vetoketjut puoliksi auki ja kiepautan narut nilkan ympäri pari kertaa. Kätevän emännän hämäyskikka. Yksityiskohtakuvat otettuani tajusin, etten kuvannut itseäni kokonaan, joten ajattelin napsia kuvat äkkiä ennen kuin kameran akku loppuu. Sain otettua yhden kuvan, jossa tarkennus ei ollut minussa.

pipo – Karl Lagerfeld

laukku – H&M

takki – Ellos (saatu)

farkut – H&M

kengät – Vagabond

En varmaan olisi kuvannut koko asuani, ellen olisi niin innoissani pipostani. Tuntuu, että talvella sisävaatteet ovat yhdentekevät, joten panostan takkeihin ja varsinkin asusteisiin. Puuttuvan mustan pipon paikkaa täyttämään shoppailin itselleni oman pikkumiehen, joka matkustaa nyt pääni päällä. Arvaa vaan, moniko kysyi tänään, lainasinko lapseni pipoa. Mutta kun tää on musta just ihanan mauton! :D