Ei viikonloppuna voi olla jouluaatto. Eihän maassa ole yhtään lunta ja puolet lahjoistakin on vielä noutamatta. Luulen aina olevani hyvinkin ajoissa, mutta oikeasti en ole. Päivät suorastaan matelevat, mutta samalla aika lentää. Ristiriitaista. Joulufiilis on vähän hukassa, mutta sunnuntain visiitti Tallinnaan joulutorille auttoi.

Ninan kanssa joimme mustikkaglögiä ja ihailimme jättimäistä joulukuusta, vaikka taivaalta satoi räntää. Naurattaa tosin tuo glögimuki, sillä mantelit näyttävät ihan prinssinakeilta mukissani. En ostanut torilta miltään, mutta muutamat lahjat hankin reissulta. Päiväkodin opettajat saavat pienen kiitoksen kuluneesta puolivuotisesta ennen kuin vaihdamme maisemaa.

Vähän hävettää, etten ole saanut aikaiseksi käydä Helsingin joulutapahtumissa, vaikka ne ovat ihan lähellä. Kauneimmat joululaulut ja muut jäivät tänä vuonna väliin ihan suosiolla. Iltaisin ei riitä energiaa mihinkään sen kummempaan. Joulunakaan en jaksa mitään sen ihmeellisempää kuin kiertää sukulaisia järjestyksessä.

Ihan lomailuksi joulu ei kuitenkaan mene, sillä lomapäiviä ei juurikaan ehtinyt kertyä ja teen etätöitä osan “lomastani”. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä projektit, jotka ovat työn alla, ovat kivoja kuten myös työkaverit. Odotan innoissani, miten kollegat reagoivat joululahjaani toimistolla. Pakko koettaa muistaa kuvata se edes Insta Storyyn.

 

Vaatekapselijutut ovat vähän jumissa, sillä suorastaan asun jouluneuleessani enkä oikein käytä muita vaatteita. Toisaalta siis onnistunut kapseli, sillä takkeja vaihtelen mielelläni. Kävi jo mielessä, josko päivittäisin vuodenvaihteessa vain jouluneuleen tilalle toisen neuleen ja vaihtaisin yhden takeista.

Kurssilla, jolla olen opettelemassa täydellistä vaatekaapin kokoamista, ollaan nyt siinä pisteessä, että pitäisi järjestää se vaatekaappi, mutta arvaa motivoiko, kun kuukauden päästä on muutto? Odotan uutta vaatehuonettani enkä oikein osaa nyt tehdä vanhassa mitään radikaaleja muutoksia. Ehkä se on ihan okei ja otan muutonkin karsimisen kannalta.

Nyt, kun katselen näitä kuvia, tekisi mieli palata takaisin ja ostaa ikkunalauta täyteen noita pieniä tonttuja! :)