Ihanaa toista adventtia! Joko on kiire sännätä kohtia joulua vai tahtoisitko venyttää tätä odotusaikaa kuten minä? Palauduin viikonlopun pikkujouluista, mutta jatketaan vielä vähän niissä tunnelmissa. Arvon siis jokaisena neljänä adventtisunnuntaina palkintopaketin, jotta arvonnat eivät tuki blogia kokonaan kuten perinteisen blogijoulukalenterin kanssa helposti käy.

Palkintopaketeissa tulee olemaan tuotteita suosikkimerkeiltäni, ja toisen adventin teemana on pikkujoulukausi. Palkintopaketin palaset ovat sellaisia, että ne voi käyttää itse tai paketoida pukinkonttiin aatoksi. Nämä nimittäin ehtivät vielä jouluksi, sillä voittaja julkistetaan ensi lauantaina.

Palkintopaketin ensimmäinen osa on siro ja naisellinen Lansdowne-kello mustalla, punotulla nahkahihnalla. Kuten jo aiemmin kerroin, olen käyttänyt Timberlandin miesten malliston kelloja paljon ja tykännyt niistä. Naisten kellomallisto on kuitenkin napakymppi, sillä en löydä tästä kellosta mitään moitittavaa.

Tämä sopii monen kokoiseen ranteeseen, sillä kello kiinnitetään punosten lomaan ei erillisiä reikiä ei ole. Olen iloinen, kun muutama teistä toivoa kelloa arvontaan ja sain sellaisen sovittua. Kello toimitetaan rasiassa, joka näkyy alempana tässä arvontapostauksessa. Paljastinpa muuten tässä samalla jo palkintopaketin toisenkin osan.

Jos pitäisi kuvailla maailman parasta ripsiväriä lyhyesti, ensimmäinen ehto olisi se, että ripsivärimassa olisi heti tarpeeksi paksua. Inhoan liian juoksevaa massaa ja usein pidänkin vastoin kaikkia sääntöjä ripsarituubia päivän auki, jotta se kuivuisi sopivasti. Toinen ehto on se, että musta sävy on siinä selkeästi musta eikä tummanharmaa tai muu epämääräinen sävy.

Tällainen ripsiväri on olemassa ja se tulee L’Oréalin Paradise Extatic -sarjasta. Maailman paras ripsari sai pakettiin seurakseen kajalkynän, joka on sopivan pehmeä ja intensiivisen musta. En pitkään uskaltanut käyttää sisäkajalia, koska naistenlehdet aivopesivät minut ajattelemaan, että se pienentää silmiä liikaa. Onneksi ikä toi järkeä ja nykyään vähät välitän mistään ulkopuolisten säännöistä.

Voittaaksesi yllä olevan kuvan palkintopaketin, kommentoi tätä postausta. Paketti sisältää siis sekä Timberland Lansdowne-kellon naisten mallistosta että L’Oréal Paris Paradise Extatic -lahjapakkauksen. Osallistumisaikaa on vajaa viikko eli lauantaihin 16.12. kello 11:00 asti. Tasapuolisesti arpaonnea kaikille! :)