Terveisiä äidiltä, joka ahdisteli useampaa Verkkokauppa.com-myymälän työntekijää, löytääkseen minikokoisina juuri oikeat pennut joulukalenteriin. Niitä kaiveltiin varastosta asti, mutta silti Samppa ja Kaja jäivät puuttumaan. Käväisin hakemassa täytettä DIY-kalenteriin ja pienet Ryhmät Hau -hahmot sopivat siihen hommaan täydellisesti.

Niiden lisäksi ostin pienen BRIO-paketin, josta poliisimoottoripyörä pääsi heti ensimmäiseen luukkuun. Koska osa sisällöstä jäi puuttumaan, nappasin mukaani vielä suklaapalloja, joita voi käyttää hätävaratäytteenä.

Täytän joulukalenterista vain yhden luukun illalla, sillä poika on niin utelias, että kurkistelee päivän aikana monta kertaa muitakin luukkuja, jos niihin olisi ilmestynyt jotakin kivaa. Muutamana aamuna olen käskenyt pojan etukäteen pissalle, koska olen illalla unohtanut täyttää aamuksi luukun.

Joka aamu luukku on avattua riemulla, vaikka pieni poika julistikin etukäteen, että tahtoo kalenterista vain BRIO-juttuja. Meillä ei puhuta nykyään muusta kuin junista, joten mietin jo, että yhteislahja taitaakin olla Hau-vaunun sijaan jonkinlainen BRIO-paketti.

Kuluva viikko on ollut aika lapsiaiheinen blogissa. Sunnuntaina alkaneeseen arvontaan ehtii vielä osallistua, joten jos kylpytuotteet ja LEGO-paketit kiinnostavat, käypä täällä. Asukuvia en ole ehtinyt napsia joulukuussa yhtään ja se harmittaa. Kokeilin jopa pukea kietaisumekon farkkujen kanssa ja se näytti yllättävän kivalta, mutta eipä siitäkään ole kuvatodisteita.

Töissä on sellainen härdelli päällä, että toisaalta ahdistuin tästä vapaapäivästä, koska se keskeytti työputken, mutta toisaalta toivoisin vapaapäivän kestävän viikon, jotta ehtisin jossakin vaiheessa vähän levätä ja kerätä voimia. Tänään aion nauttia kotiruoasta, jota mies lupasi kokkailla, ja nuuskutella joulukuusta, joka toimitettiin eilen illalla. Tilasin sen tänäkin vuonna netistä.

Nauttikaahan Suomen itsenäisyyspäivästä! :)