Ensinnäkin, tiedostan, että tämä tämä vaatemäärä on yhdeksi kuukaudeksi aika iso kapseli, mutta matkalla vaatehamsterista järkeväksi pukeutujaksi ei kannata tehdä liian suuria loikkia, ettei tule sellainen olo, ettei tähän pysty. Tarkoitus on myydä ja antaa pois oikeasti suuri määrä vaatteita ja asusteita, joten pidän useammankin kirpputorin tässä lähiaikoina. Aloitan Zadaasta, mutta ei ehkä ole huono idea järjestää lisäksi “tonkimisiltaa” ystäville.

Aion osallistua lähiaikoina eräälle ilmaiskurssille, jossa tästä kapseliaiheesta puhutaan lisää. Kiinnostaisiko teitä kuulla siitä? Kurssin jälkeen osaan toivottavasti kasata kapselini vielä järkevämmin. Asustamistakin olisi mukava opetella enemmän. Sen olen nyt jo huomannut, että vaatekriisit vähenevät, kun itselleen antaa vähemmän valinnanvaraa ja se tuntuu ihanalta.

Tällä kertaa otin kapseliin mukaan myös pipot ja huivit, joten kapselia kasvatettiin hieman. Lokakuussa siinä oli 18 osasta, marraskuussa niitä tulee olemaan 22. Alaosia on edelleen aika vähän, sillä hameita en juurikaan osaa käyttää ja ihonmyötäiset farkut vähän kyllästyttävät. Yläosien määrää lisäsin, ja kapselin palasten joukossa on muutama aika villi kortti.

Alaosat:

  • mustat skin pantsit (Katri Niskanen)
  • mom jeans -farkut (H&M)
  • villashortsit (Sonia Rykiel pour H&M)

Yläosat:

  • neuletakki (Alpa / saatu)
  • t-paita (H&M)
  • mesh-paita (R/H)
  • vaaleanpunainen neule (H&M)
  • lyhyt raitapaita (H&M)
  • valkoinen neulepaita (H&M)
  • musta pitsitoppi (Guess by Marciano)
  • sifonkihuitula (Ellos / saatu)

Takit:

  • toppatakki (Helly Hansen / saatu)
  • villakangastakki (Ted Baker)
  • tekonahkarotsi (Zara)

Kengät:

  • puputennarit (Minna Parikka)
  • lenkkarit (Nike)
  • talvikengät (Crocs / saatu)
  • ylipolvensaappaat (vintage)

Laukut ja asusteet:

  • lakki (KN Collection / saatu)
  • jättihuivi (Alpa / saatu)
  • pipo (Myssyfarmi / saatu)
  • pieni laukku (Olympus / saatu)
  • laukku (Zalando / saatu)

Ulkopuolelle jäävät ulkoiluhousut, sadevaatteet, alusvaatteet, urheiluvaatteet ja -kengät sekä sukat/sukkahousut. Miltä muuten vaikuttaa 22 kappaleen kuukauden kapseli? :)